Uusintaversioiden tulva jatkuu – neljä Oscaria voittanut klassikko modernisoidaan

Klassikkoelokuvasta Sheriffi (High Noon) tehdään uusintaversio.

18.9.2016 14:00

Relativity Studios on hankkinut oikeudet tehdä uusintaversio vuoden 1952 ikonisesta lännenelokuvasta.

Uusi versio tulee sijoittumaan nykypäivään. Tarina tulee tapahtumaan Yhdysvaltain ja Meksikon raja-alueella, jota kontrolloi huumekartellit.

Uusintaversioon ei ole vielä kiinnitetty ohjaajaa eikä käsikirjoittajaa, mutta projektin eteneminen on kuulemma prioriteetti Relativitylle.

Alkuperäisen Sheriffin ohjasi Fred Zinnemann. Pääosissa nähtiin Gary Cooper ja Grace Kelly. Tarina kertoi eläkkeelle jäävästä sheriffistä, joka joutuu yksin puolustamaan pikkukaupunkia kostonhimoisilta rikollisilta.

Sheriffi voitti aikoinaan neljä Oscar-palkintoa parhaasta miespääosasta, parhaasta musiikista, parhaasta leikkauksesta ja parhaasta laulusta.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa