1970- ja 80-luvuilla elettiin zombielokuvien kulta-aikaa. Näiden erityisesti Italiasta tulleiden gore-tuotoksien joukkoon mahtui niin legendaarisia klassikoita kuin vähemmän tunnettuja – ja syystäkin unohdettuja – kalkkunoita.
Zombie Holocaust (Zombi Holocaust, 1980) on mielenkiintoinen tapaus. Sen sekavassa kokonaisuudessa on runsaasti aineksia perinteisistä italialaisista shokkielokuvista, mutta mukaan on heitetty mausteeksi sekä zombeja että kannibaaleja. Lopputulos on hyvin ristiriitainen keitos, mutta juuri siksi elokuva on saavuttanut kulttimaineen.
Elokuvassa joukko lääkäreitä ja toimittajia matkustaa syrjäiselle saarelle tutkimaan New Yorkiin päätyneiden kannibaalien alkuperää. Saaren tutkimusretki muuttuu painajaiseksi, kun he joutuvat väkivaltaisten kannibaalien ja sekä hitaasti liikkuvien että oudosti örisevien zombien hyökkäyksen kohteeksi.
Marino Girolamin ohjaama Zombie Holocaust kuvattiin samaan aikaan kuin Lucio Fulcin Zombi 2 (1979, tunnetaan myös nimellä Zombie Flesh Eaters), ja elokuvat jakavat jopa samoja lavasteita. Fulcin elokuvasta tuli suositumpi ja arvostetumpi, mutta Zombie Holocaustilla on omat ansionsa.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa verinen kauhuparodia – 80-luvun huippukoomikon ainoa elokuva
Tämä K-18-elokuva ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan. Nyt sen voi kuitenkin katsoa ilmaiseksi Fawesomessa. Kyseessä on sensuroimaton, englanninkielisellä ääniraidalla varustettu 84-minuuttinen Italia-versio. Suoratoistoa ei ole tekstitetty suomeksi.
Alla elokuvan juliste ja triviaa.

- Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1982, 82-minuuttisena versiona nimellä Doctor Butcher M.D. Kyseisessä versiossa oli kerrontaa nopeuttavia leikkauksia, uusi Walter E. Searin säveltämä musiikki sekä keskeneräiseksi jääneestä Tales To Rip Your Heart Out -antologiaelokuvasta napattu alkuun lisätty kohtaus, jossa zombi nousee haudastaan.
- Suomen valkokangasensi-ilta nähtiin vuoden 2006 Night Visions -festivaaleilla.
- Suurin osa Nico Fidencon musiikista on elokuvasta Emanuelle ja viimeiset kannibaalit (Emanuelle e gli ultimi cannibali, 1977).
Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 1980-luvun kulttikauhuhitin häiriintyneet jatko-osat
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Etsivä oudon rikollisjoukon vankina – Samuel L. Jacksonin ovela rikostrilleri
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.