Väite: Bryan Cranston haluaa palata tuttujen hahmojen pariin – käsikirjoittaa jatkoa itse

Breaking Bad ei ole nyt tähden mielessä.

27.10.2022 13:01

Erityisesti Breaking Bad -sarjasta monien tuntema Bryan Cranston piipahti jokin aika sitten jälleen Walter Whitena Better Call Saul -sarjassa. Cranston on viime vuosina ollut kysytty näyttelijä, mutta tähdellä on riittänyt aikaa yllättäen myös muuhun.

Komediasarjan Veljemme on nero (Malcolm in the Middle) pääosassa esiintynyt Frankie Muniz on paljastanut kollegansa suunnitelmia. Munizin mukaan Cranston, joka esitti tässä sarjassa hänen isäänsä, olisi innokas palaamaan taas sen pariin. Cranston haaveilee hänen väitteensä perusteella jopa Veljemme on nero -rebootista.

Vuodesta 2000 vuoteen 2006 jatkunut komediasarja palkittiin kaikkiaan seitsemällä Emmyllä. Cranston oli siitä ehdolla myös itse useampaan otteeseen. Sarjan tähdistä oikeastaan vain juuri Cranston on yhä ollut mukana huomattavissa rooleissa. Munizin mukaan tämä haluaa kuitenkin palauttaa Wilkersonin perheen takaisin ruutuihin ja laatii itse jopa käsikirjoitusta Veljemme on neron jatkolle.

 

Lähde: SlashFilm

Lisää luettavaa