Veteen piirretty viiva -ohjaaja palaa toiseen maailmansotaan – mukana Inglourious Basterds ja Perikato -näyttelijät

Viime vuosina erityisen ahkeraksi ryhtynyt ohjaaja palaa kertoo sodan keskelle sijoittuvan traagisen rakkaustarinan.

Terrence Malickin uusin elokuva Song to Song saa pian ensi-iltansa SXSW-leffafestareilla, mutta mies on ehtinyt jo pistää purkkiin seuraavan teoksensa, jota saadaan odotella vuoteen 2018 asti.

Radegund kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan natseja vastustaneesta Franz Jägerstätteristä. Itävaltalainen Jägerstatter oli aseistakieltäytyjä, jonka natsit teloittivat vuonna 1943. Elokuvassa seurataan Franzia ja tämän vaimoa Fania näiden oikean sota-ajan kirjeenvaihdon kautta. Rakkaustarinassa parille aiheuttavat ongelmia niin oma kylä, kirkko, hallitus kuin läheiset ystävätkin – sodasta puhumattakaan.

Malickin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään August Diehl (VäärentäjätInglourious Basterds), Valerie Pachner (Jack, Bad Luck), Matthias Schoenaerts (Bullhead, Luihin ja ytimiin) ja Bruno Ganz (Perikato). Ohjaajan edellinen toisen maailmansodan elokuva on palkittu Veteen piirretty viiva vuodelta 1998.

Lähde: Screen Daily

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.