Video todistaa David Fincherin olevan maailman parhaita ohjaajia – käyttää pientä kikkaa, joka varastaa katsojan huomion

David Fincher on nero. Hänen leffoissaan on se jokin, jota ei osaa selittää, mutta siellä se kuitenkin on. Nyt eräs tarkkaavainen fani on löytänyt reseptin tähän nerouteen.

Seven, Girl with the Dragon Tattoo tai Fight Club. Fincherin leffoissa on tiettyä tunnelmaa, jonka vain hän osaa luoda.

Fincher käyttää erästä kamerakikkaa, jota ei oikeastaan edes huomaa. Temppu on kuitenkin aika helppo toteuttaa, ja vaatii vain kuvaajan ja näyttelijän välistä tarkkaa yhteistyötä.

The Nerdwriter -niminen Youtube-tuottaja löysi tämän taika-aineksen ja koosti huomiostaan kiinnostavan videon.

Fincherin leffoissa katsoja ikään kuin kopioi kameran liikettä. Fincher käyttää normaaleja kamera-ajoja, tilttiä ja pannaamista, seurataakseen kuvassa olevan hahmon pienintäkin liikettä. Kun hahmo pysähtyy, myös kamera pysähtyy, kun hahmo lähtee kävelemään, myös kamera lähtee liikkeelle. Fincher on tehnyt kuvauksestaan suoranaista taidettaa, niin tarkkaa se on.

Elokuvan todellisuudesta tulee osa katsojan todellisuutta, koska kamera kopioi katsojan silmien liikettä. Nerokasta!

Katso selittävä video alta.

Lähde: Esquire

Aiheeseen liittyvät jutut