Videopelien maailmaan sijoittuvan toimintakomedian ikärajaa nostettiin

26.8.2015 11:15

Pixels-elokuvan ikärajaa on nostettu. Aiemman K7-ikärajan korvaa nyt K12.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö luokitteli elokuvan yleisöpalautteen perusteella uudelleen.

KAVin tiedotteen mukaan kuvaohjelmaluokittelija oli 29.7.2015 arvioinut kuvaohjelman ikärajaksi 7 väkivallan ja ahdistavuuden perusteella. KAVIn uudelleenarvioinnissa elokuvan ikäraja nousi ja on nyt 12 väkivaltaisen ja ahdistavan sisällön perusteella.

KAVIn näkemyksen mukaan Pixels on pelillinen toimintaelokuva, jossa on scifielementtejä sisältäviä taistelukohtauksia epärealistisia hahmoja vastaan kuitenkin realistisessa ympäristössä. Reaalisen maailman tuhoutumisen pelkoa, voimakkaita tehosteita, joita kuitenkin tarinan selkeän komediallinen ote, päähenkilöiden erikoistaidot ja epärealistiset pikselihahmot lieventävät.

Chris Columbusin ohjaama elokuva sai Suomessa ensi-iltansa 7.8. Pääosia näyttelevät Adam Sandler ja Kevin James. Elokuva on saanut heikot arvostelut eikä ole menestynyt odotetusti.

KAVI tiedottaa ikärajoista osoitteessa ikarajat.fi.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa