Vielä hetken Yle Areenassa: laadukas ja jännittävä urheiluleffa vuodelta 2018

Elokuva kertoo tennislegendojen kaksintaistelusta.

Borg/McEnroe (2018) on katsottavissa Yle Areenassa vielä viiden päivän ajan.

Janus Metzin ohjaama urheiluelokuva kertoo tennispelaaja Bjorn Borgista, jonka kilpailu John McEnroen kanssa huipentuu legendaariseen kaksintaisteluun Wimbledonissa vuonna 1980.

Pääosissa nähdään Sverrir Gudnason, Shia LaBeouf, Stellan Skarsgård, Tuva Novotny, Robert Emms ja David Bamber.

Borg/McEnroen Rotten Tomatoes -prosentti on 84. Episodin arviossa elokuva sai kolme tähteä.

”Kaikesta kritiikistä huolimatta elokuva onnistuu tekemään tenniksestä jännittävää. Tästä saa kiittää Metzin ohjausta ja Niels Thestumin hienoja kuvakulmia, jotka tekevät pelistä kiinnostavaa, vaikka loppusuoralla elokuva tuntuu toistavan itseään visuaalisesti. Finaaliottelu on kuitenkin aidosti jännittävä ja molemmat näyttelijät nostavat uuden vaihteen silmään. Terävä leikkaus tekee loppurutistuksesta koko elokuvan pelastavan tekijän. Ilman sitä elokuva olisi ollut huomattavasti tylsempi”, kirjoitettiin arviossa.

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyvät jutut