Vuoden 1999 kulttileffa nyt terävämpänä kuin koskaan

Rakastetun elokuvan uusi UHD-julkaisu on erittäin hyvä muttei täydellinen.

28.2.2025 02:00

Dean Parisotin ohjaama Galaxy Quest (1999) on sci-fi-komedia, joka sekä parodioi että juhlistaa Star Trekin ja muiden genren tv-klassikoiden kulttuurista vaikutusta ja omistautunutta fanikuntaa. Elokuva yhdistää komedian ja avaruusseikkailun vauhdikkaaseen tarinaan, minkä ansiosta siitä on tullut suosikki sekä sci-fi-fanien että komedian ystävien keskuudessa.

Elokuvan keskiössä on Galaxy Quest -televisiosarjan näyttelijäkaarti. Sarja oli 1980-luvulla suosittu, mutta se lopetettiin vuosia sitten, ja nyt sen entiset tähdet kiertävät fanitapahtumissa elätellen menneen loiston muistoa. Yllättäen avaruusolennot, jotka uskovat sarjan olevan dokumentti, värväävät heidät töihin. Thermian-planeetan asukkaat tarvitsevat apua kukistaakseen sotaisan kenraalin, joka uhkaa heidän kansaansa.

Epäonnisten näyttelijöiden – joita esittävät muun muassa Tim Allen, Sigourney Weaver ja Alan Rickman – täytyy oppia tekemään oikeasti niitä sankarillisia tekoja, mitä heidän hahmonsa aikoinaan esittivät televisiossa. Samalla heidän on kohdattava omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja keskinäiset ristiriitansa todistaakseen, että heissä on sankaruutta myös tosielämässä.

Galaxy Quest on julkaistu Suomessa aiemmin sekä dvd:llä että blu-raylla. Uusi UHD on natiivin 4K-kuvansa ansiosta luonnollisesti huomattavasti kauniimpaa katsottavaa. Miellyttävästä filmimäisyydestä huolimatta julkaisu jää referenssitasosta, sillä terävyys on keskiluokkaa ja sekä Dolby Vision että HDR10 jäävät liiankin maltillisiksi. Kuvabitit pysyvät sentään hyvällä tasolla, joten mitään pakkaushäiriöitä ei tarvitse pelätä.

Elokuva alkaa kuvasuhteella 1.33:1 leventyen puolentoista minuutin kohdalla 1.85:1:ksi ja lopulta yhdeksäntoista minuutin jälkeen 2.39:1:ksi. Tämä UHD on ensimmäinen kotiteatterijulkaisu, jossa kuvasuhdevaihtelu on toteutettu samalla tavalla kuin se nähtiin elokuvateattereissa.

Lue myös: Edesmenneen Gene Hackmanin elokuvia löytyy runsaasti suoratoistopalveluista – aloita näistä

UHD:n ääniraitana on uusi Dolby Atmos. Erittäin hyvin surroundeja ja yläkanavia käyttävä miksaus pitää dialogin selkeänä ja subwooferin kuumana. Äänimaailma alkaa tarkoituksenmukaisesti etukanavapainotteisena, mutta se laajenee tyylikkäästi elokuvan tapahtumien mukana. Puristien ikäväksi levyllä ei ole alkuperäistä 5.1-ääniraitaa, mutta sen sijaan erikoisuutena on elokuvaan keksitty thermian-kielinen dubbaus.

Lisukkeina on noin puolitoista tuntia dokumentteja ja poistettuja kohtauksia. Kaikki ekstrat esitetään yhtä uutta (1080p) lukuun ottamatta 1080i-tarkkuuteen skaalattuna, ja ne on ilahduttavasti tekstitetty suomeksi.

  • Tähdet UHD-julkaisulle ★★★★
  • Hyvä kuva ja erinomainen ääni. Kaupan päälle vielä kattavat ja tekstitetyt ekstrat
  • Elokuvan Atmos-raita kuunneltiin 11.1.4-kokoonpanolla

Tom Kajaslampi