Vuoden 2023 jännityssarja meni monelta ohi – Nyt sitä kutsutaan yhdeksi viime vuosien parhaista trillereistä

Asialla mestariohjaaja Steven Soderbergh.

Julkaistu:

Steven Soderberghin kuusiosainen jännityssarja Full Circle jäi ilmestyessään melko vähälle huomiolle. Collider-sivusto nostaa tähtinäyttelijöitä vilisevän rikosmysteerin nyt yhdeksi vuosikymmenen parhaista trillereistä. Sarja on katsottavissa HBO Maxissa.

Steven Soderbergh tunnetaan poikkeuksellisen monipuolisena ja tuotteliaana ohjaajana. Hänen elokuviinsa kuuluvat muun muassa Seksiä, valheita ja videonauhaa, Ocean’s Eleven -elokuvasarja, Tartunta, Magic Mike ja Black Bag. Televisiossa hän on ohjannut muun muassa kehutun The Knick –sarjan.

Vuonna 2023 julkaistu kuusiosainen Full Circle kuuluu Soderberghin vähemmälle huomiolle jääneisiin töihin. Colliderin Liam Gaughan nostaa sen nyt esiin peräti yhtenä 2020-luvun parhaista trillereistä.

New Yorkiin sijoittuvan sarjan pääosissa nähdään Timothy Olyphant ja Claire Danes, jotka esittävät varakasta avioparia Derekiä ja Samia. Perheen omaisuus liittyy Samin isän, julkkiskokki Chef Jeffin (Dennis Quaid), rakentamaan bisnesimperiumiin.

Tapahtumat käynnistyvät, kun pariskunnan poika Jared joutuu kidnappaussuunnitelman kohteeksi. Kaappaus menee kuitenkin pahasti pieleen, ja rikoksen selvittely alkaa paljastaa perheen menneisyydestä salaisuuksia. Mukana kuviossa on myös rikostutkija Harmony Melody, jota esittää Zazie Beetz.

Lue myös: Noah Wyle palaa traumaosastolle – HBO:n megahitti The Pitt debytoi kolmoskautensa ensimmäisen trailerin

Lue myös: DC:n uutuussarja osoittautui hitiksi – lähes yhtä kovat katsojaluvut kuin The Penguinilla

Sarja saa kehuja erityisesti siitä, ettei se jaa henkilöitään yksiselitteisesti hyviin ja pahoihin. Rikosmysteerin rinnalla käsitellään muun muassa luokkaeroja, vallankäyttöä, perhesuhteita ja rikosoikeusjärjestelmän ongelmia. Gaughan vertaa sarjan moraalisia kysymyksiä jopa Akira Kurosawan klassikkoon Taivas ja helvetti (High and Low, 1963).

Myös New Yorkilla on tarinassa tärkeä rooli. Colliderin mukaan Full Circle jatkaa omalla tavallaan kaupungin rikoselokuvien perinnettä, johon kuuluvat esimerkiksi Sudenpesä, Hikinen iltapäivä ja King of New York.

Soderbergh ohjasi kaikki kuusi jaksoa. Sarjan käsikirjoitti hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Ed Solomon. Näyttelijäkaartiin kuuluvat lisäksi CCH Pounder, Jim Gaffigan, Jharrel Jerome, Gerald Jones ja Sheyi Cole.

Full Circlen vahvuuksia ovat erinomainen näyttelijäntyö, älykäs käsikirjoitus ja moraalisesti monitulkintainen tarina. Katso traileri alta.

Lähde: Collider

Youtube video

Lisää Episodi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi