Vuoden itkettävimmän elokuvan tekijä halutaan kuuluisan vampyyrisaagan ohjaajaksi

19.8.2014 09:00

Universal osti jokin aika sitten oikeudet kaikkiin Anne Ricen The Vampire Chronicles -kirjoihin. Ricen vampyyrisaaga on aiemmin kääntynyt elokuviksi Veren vangit sekä Queen of the Damned (kuvassa), mutta Universal aikoo aloittaa elokuvasarjan puhtaalta pöydältä.

Ensimmäisenä Ricen Lestat-vampyyristä kertovien kirjojen kimppuun käy Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvan ohjannut Josh Boone, mikäli neuvottelut studion kanssa tuottavat hedelmää. Studio haluaa Boonen sekä käsikirjoittavan että ohjaavan tulevan Lestat-elokuvan.

Boone on aiemmin ohjannut Tähtiin kirjoitetun virheen lisäksi kevyen indie-elokuvan Stuck in Love, joten ohjaaja lähtisi selvästi uusille vesille synkällä vampyyritarinalla.

Anne Ricen vampyyrisaagan ystävät voivatkin alkaa heitellä vaihtoehtoja uudeksi Lestatiksi. Jäämme odottelemaan, kuinka nopeasti tarjous on Ryan Goslingin pöydällä.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa