Walking Dead -sarjan tähti Alicia Wittin vanhemmat kuolivat joulun alla – kertoo nyt heidän karmeasta kohtalostaan

Ikäviä uutisia maailmalta.

26.1.2022 19:31

Walking Dead -sarjan ja Dyyni-elokuvan (1984) tähti Alicia Witt menetti vanhempansa joulun alta. Isä Robert, 87, ja äiti Diane, 75, löytyivät kotoaan kuolleina.

Witt joutui soittamaan serkulleen, jotta tämä kävisi katsomassa mitä vanhemmille kuuluu, koska ei ollut kuullut heistä hetkeen.

Nyt Witt on joutunut kertomaan julkisesti heidän kuolemastaan, koska internetissä leviää niin paljon huhuja. Pariskunta kuoli hypotermiaan eli he kuolivat kylmään.

Wittin mukaan hänen vanhempansa eivät olleet varattomia. He olivat kuitenkin itsepäisiä ihmisiä, jotka tekivät omia valintojaan.

Witt oli omien sanojensa mukaan rukoillut ja anonut voivansa auttaa vanhempiaan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että heidän lämmityksensä ei toiminut enää. Witt ei vieläkään ymmärrä, miksi vanhemmat eivät kertoneet siitä hänelle.

Lisää luettavaa