Westworld-tähti mursi vastanäyttelijältään sormen

Tv-sarjan kuvauksissa oli tavallista rajumpi meininki.

HBO

HBO Nordic -suoratoistopalvelussa jo kolmatta kauttaan jatkuvan Westworld-tieteissarjan rooleissa nähdään pitkän linjan ammattilaisia. Tämä ei silti tarkoita, etteikö heille sattuisi ja tapahtuisi myös vahinkoja.

Tekoälyllä kansoitetun seikkailullisen vapaa-ajan kohteen arjesta kertovan sarjan vakiokalustoon kuuluu mm. Ed Harris (Abyss – Syvyys, Truman Show, Pollock). Harrisin rooli on käynyt monisyisemmäksi kausi kaudelta. Eräässä jaksossa hänen hahmonsa piti ottaa fyysisesti yhteen itsensä toisen version kanssa.

Kohtauksessa mukana ollut näyttelijäkollega Jimmi Simpson sai tuta osansa Harrisin heittäytymisestä. Näin Simpson kuvailee tapahtunutta:

– Meillä on molemmilla teatteritausta, ja minä kehotin häntä päästelemään täysillä, olin valmis ottamaan sen vastaan. Onneksi kaikki, millä hän löi minua, oli hieman pehmeämpää kuin miltä se näytti. Mutta tämä kaveri ei himmaile. En edes kertonut hänelle tätä, koska en kahteen viikkoon tajunnut [itsekään]. Hahmo siis vain hakkasi hulluna toista. Lopettaessaan hän osui sormeeni. Ikävä kyllä pikkurillini osoitti silloin ylös ja se murtui.

Simpson ei ole tapauksesta silti harmissaan Harrisille. Hän piti tiedon murtuneesta sormestaan salassa tältä, jottei Harris jatkossa yrittäisi pidätellä itseään, vaikka kohtaus muuta vaatisi.

Lähde: Cinemablend