Wolverine 3:n nimi paljastettu – ”Se tulee olemaan hyvin erilainen”

Supersankaritähti sanoo elokuvan olevan jotain, mitä he eivät ole aiemmin tehneet.

Wolverinen roolin jo vuosiki omaksunut Hugh Jackman ja ohjaaja James Mangold ovat twiitanneet tulevan Wolverine 3 -elokuvan ensimmäisen julisteen, joka saattaa hyvinkin paljastaa myös elokuvan nimen.

Julisteessa, tunnetun supersankarin käden alla, komeilee ainoastaan nimi Logan, joten oletettavasti R-ikärajaluokituksen saava, Jackmanin viimeinen Wolverine-esiintyminen on saanut yksinkertaisen nimen.

Jackman kertoo ET Onlinelle, että näyttelijän viimeisestä Wolverine-elokuvasta on tulossa jotain ihan muuta.

”Kuvaukset ovat purkissa. Näin Jim Mangoldia tänään. Hän on leikkaamassa. Noin viikon päästä tulee jotain uutta kamaa näytille. Muuta en sano… Se tulee olemaan hyvin erilainen. Hyvin erilainen tunnelmaltaan ja toivottavasti kaikin puolin verrattuna siihen, mitä olemme aiemmin tehneet”, Jackman sanoo.

Wolverine 3, tai Logan, saa ensi-iltansa maaliskuussa 2017.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut