Ylistetyn indie-draaman pääosan esittäjä saapuu R&A-festivaalin vieraaksi

8.9.2014 13:54

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin päätöselokuvan Boyhood pääosan näyttelijä Ellar Coltrane (s. 1994) on varmistunut festivaalin vieraaksi. Pienen pojan kasvua nuoreksi mieheksi kuvaavaa elokuvaa tehtiin 12 vuoden ajan, ja kaikissa keskeisissä rooleissa nähdään samat näyttelijät alusta loppuun. Boyhood on yksi elokuvavuoden kiitetyimmistä tapauksista maailmalla.

Richard Linklater (mm. Rakkautta ennen aamua -trilogia) palkittiin elokuvan ohjauksesta Berliinin elokuvajuhlien Hopeisella karhulla keväällä ja itse elokuva palkittiin juuri vuoden parhaana kansainvälisen elokuvakriitikoiden liiton Fipresci Grand Prix -palkinnolla.

Boyhood seuraa Coltranen esittämän Mason-pojan elämän käännekohtia yli vuosikymmenen ajan. Elokuvan alussa pikku-Masonin ja hänen siskonsa elämässä tapahtuu isoja muutoksia, kun he muuttavat uuteen kaupunkiin yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Samalla heidän isänsä tekee yllättävän paluun lastensa elämään.

Poikkeuksellista fiktiotuotantoa kuvattiin muutama päivä joka vuosi vuodesta 2000 lähtien. Kuvaukset aloitettiin Ellar Coltranen ollessa 6-vuotias. Coltrane kävi lähes koko lapsuutensa kotikoulua. Oppiminen kokemuksen kautta sai hänet kiinnostumaan kaikenlaisista taidemuodoista. Boyhood ei näyttelijän nuoresta iästä huolimatta ollut Coltranen ensimmäinen elokuva, vaan hänellä oli jo näyttelijän kokemusta mainoksista ja indie-elokuvista.

Lähde: R&A-tiedote

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa