Christopher Nolanin ohjaamassa Mementossa (2000) pääosaa näytellyt Guy Pearce ruoski itseään tuoreessa haastattelussa.
”Katsoin leffan muutama päivä sitten ja olen yhä masentunut”.
”Olen siinä elokuvassa paska”, Pearce kommentoi The Sunday Timesille.
57-vuotias Pearce kertoi, että osallistui hiljattain Q&A-tilaisuuteen, jossa elokuvasta keskusteltiin.
”En ollut ajatellut asiaa, mutta päätin katsoa leffan uudelleen. Kesken elokuvan ymmärsin, että vihaan suoritustani”, hän kertoi.
Lue myös: Memento-leffan päätähti harmittelee: ”Warner esti minulta pääsyn Nolan-elokuviin”
Pearce on kenties liian ankara itselleen. Näkemykseen saattaa vaikuttaa myös Warner-elokuvastudion nihkeä asenne, jonka vuoksi hän ajautui paitsioon tulevista Nolan-elokuvista.
”Eräs pamppu kertoi melko avoimesti: ”En tajua Pearcea. En tule koskaan tajuamaan häntä. Enkä aio palkata häntä”.
”Okei, kaikki eivät tajua kaikkia. Mutta minun tapauksessani se tarkoitti, että yhteistyö Nolanin kanssa oli ohi”, Pearce kommentoi joulukuussa 2024.
Maaliskuun Oscar-gaalassa Pearce on ehdolla parhaasta miessivuosasta, elokuvasta The Brutalist.
Lähde: THR