Yöllä tv:ssä: Sandra Bullock hurmaa komediassa – elokuvasta voi löytää yhteyden 9/11-iskuihin

IMDb-arvosana on 6,1.

14.5.2024 06:00

Yön tv-viihteestä löytyy romanttinen komedia Kahden viikon iskuaika (Two Weeks Notice, 2002).

Idealistinen juristi siirtyy rikkaan kiinteistöalan yrittäjän palvelukseen. Yrittäjämies on vaikea tapaus, mutta kipinää vaikuttaisi siltikin ehkä olevan. Ainakin rakkauteen tarvitaan aikaa ja isoja käänteitä.

Ohjaus Marc Lawrence. Pääosissa Sandra Bullock, Hugh Grant ja Alicia Witt.

Elokuva oli alun perin tarkoitus kuvata kokonaan Torontossa halvempien tuotantokustannusten vuoksi, mutta tuottajana toiminut Bullock vaati, että New Yorkiin sijoittuva elokuva on tehtävä New Yorkissa.

Leffa kuvattiinkin sitten New Yorkissa 17 viikon aikana. Elokuvan sivuvaikutuksena se elvytti New Yorkin taloutta 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen, ja vaikutti paikallisten yritysten menestykseen positiivisesti. New Yorkin pormestari nimesi elokuvan vuoksi päivän 11. joulukuuta ”Two Weeks Notice” -päiväksi.

Mainittakoon vielä, että Grant tuli hyvin toimeen Bullockin kanssa. Hän ylisti Bullockin olevan hänen suosikkihenkilönsä koko uransa ajalta. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ke 15.05.2024 klo 00.00, TV5

Lue myös: Huh! Nyt alkoi loistava scifi-sarja Apple TV Plussalla – huippunäyttelijöitä ja kvanttimaailmaa – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb