The Lost City

Kaavamainen romanttinen aarteenmetsästysseikkailu tunnistaa puutteensa lähes täydellisesti ja tekee niistä herkullisella itseironialla katsojan koukuttavan vahvuutensa.

15.4.2022 09:41
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 15.04.2022

Sandra Bullockin esittämä Loretta Sage kirjoittaa paljon erotiikkaa ja eksotiikkaa pursuavia romanttisia seikkailukertomuksia. Channing Tatum on hänen kirjojensa jatkuvasti paitansa kadottava kansikuvamallikomistus Alan Caprison. Ostavan yleisön silmissä Loretta ja Alan ovat kirjojen seikkailevat rakastavaiset.

Aikaisemmin vakavasti historiaa ja muinaisia kulttuuria tutkinut Loretta ei enää jaksa ylläpitää fanien odotuksia, mutta ei hän ilahdu siitäkään, että hänen todellisia muinaiskielten taitojaan arvostava miljonääri kaappaa hänet aarteenetsintämatkalle. Alan, jolla on jonkin verran vaikeuksia erottaa itseään kirjojen Dash-hahmosta, lähtee pelastusretkelle. Ennenkin mainion itseironisia sankarirooleja esittänyt Tatum on kuin luotu rooliin.

The Lost City on Lorettan kirjojen tapaista kevyttä höttöä, joka hyödyntää lukuisten aarteenetsintäseikkailujen kaavamaisuuksia komediallisesti. Samalla se kääntää ne vahvuuksikseen. Erityisesti mieleen nousee vuoden 1984 mainio Vihreän timantin metsästys.

Parasta The Lost Cityssä on, että sen tekijät tunnistavat mitä ovat tekemässä, ja siirtävät sen metatasoiksi hölmöön seikkailuun. Elokuva on hölmö ja typerä ja kaikin puolin turha. Silti: paikoin yllättävätkin, yleensä aina hulvattomat käänteet ja kekseliäs dialogi naurattavat ääneen ja saavat antamaan anteeksi hattaran heikkoudet.

Jouni Vikman

The Lost City -elokuvan traileri

Lisää luettavaa