Zoë Kravitzin P*llusaari loukkasi liian montaa ihmistä – ”Yllättäen loukkaantujat olivat usein naisia”

Edes elokuvateatterit eivät halunneet painaa elokuvan nimeä lippuihin.

10.7.2024 08:30

The Batman -elokuvan kissanaisena, sekä tietysti Lennyn tyttärenä tunnettu Zoë Kravitz joutui antamaan periksi sensuurille.

Hänen debyyttiohjauksensa nimi piti olla Pussy Island, mutta nimivalinta koki liikaa vastustusta.

”MPAA [elokuvateollisuuden etujärjestö] ei halunnut painaa sitä julisteisiin tai mainostauluihin. Leffateatterit eivät halunneet tuota nimeä lippuihin”, Kravitz avasi.

Tuore ohjaaja teki myös yllättävän havainnon.

”Kun tutkimme asiaa, huomasimme että loukkaantujat olivat usein naisia. Moni sanoi: ”en halua nähdä elokuvaa jo pelkän nimen vuoksi””, Kravitz kertoi.

Kravitzin mukaan hänen tarkoituksenaan oli tehdä pussy-sanan kanssa nk. ’lingvistinen haltuunotto’ (”reclaim”), jossa alun perin halventavan termin tarkoitussisältö valjastetaan päinvastaiseen merkitykseen, tietyn ryhmän voimaantumisen välineeksi.

”Minulle kävi hyvin selväksi, että emme ole vielä yhteiskunnassa valmiita tähän. Välitän siitä, mitä mieltä ihmiset ovat ja olen elokuvantekijänä vastuussa siitä, millaisia tunteita se heissä herättää”, Kravitz perusteli nimenmuutosta.

Elokuvan nimi on nyt Blink Twice. Pääosissa nähdään Channing Tatum, Naomi Ackie ja Christian Slater.

Leffa julkaistaan Yhdysvalloissa elokuussa.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa