Crazy Heart

12.5.2010 19:25
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

Pääosa Crazy Heartissa toi maaliskuussa Jeff Bridgesille viimein Oscarin. Ensimmäinen Oscar-ehdokkuus tuli jo vuonna 1972 elokuvasta Viimeinen elokuva. Bridges voitti pystin oltuaan viidettä kertaa ehdokkaana.

Kyllähän monipuolinen Bridges (s. 1949) tuon tunnustuksen ansaitseekin. Hänen monista roolitöistään monille tulee ensin mieleen Coen-veljesten Big Lebowskin (1998) hupaisa renttu The Dude. Muita merkittäviä Bridgesin roolitöitä ovat muun muassa Terry Gilliamin Fisher Kingin (1991) radiotoimittaja Jack, Starmanin (1984) vieras ulkoavaruudesta ja toinen Loistavat Bakerin pojan -elokuvan (1989) veljeksistä.

Thomas Cobbin romaaniin perustuvassa Crazy Heartissa Bridges esittää 57-vuotiasta kantrilaulajaa nimeltä Bad Blake. The Duden ja Kris Kristoffersonin yhdistelmältä näyttävä Bad on alkoholisoitunut ja ura alamaissa. Hän kiertää keilahalleja ja pikku ravintoloita. Hän matkustaa keikkapaikalta toiselle rämällä lavamaasturilla yksin. Taustamuusikot palkataan paikan päältä. Bad juo ja polttaa jatkuvasti. Kunto on välillä niin surkea, että kesken esiintymisen on käytävä lavan takana oksentamassa.

Erään keikan yhteydessä Bad tutustuu naistoimittajaan, joka haluaa tehdä haastattelun. Maggie Gyllenhaalin esittämä Jean on parikymmentä vuotta Badia nuorempi pienen pojan yksinhuoltaja. Heidän välilleen kehittyy romanssi. Jean toppuuttelee ajautumista suhteeseen, sillä edellisen, onnettomasti päättyneen miessuhteen haavat ovat vielä arpeutumatta. Suhde kuitenkin etenee ja syvenee, vaikka pitkät välimatkat hankaloittavat sitä.

Toinen merkittävä sivuhenkilö elokuvassa on Badin muusikkoystävä Tommy Sweet (Colin Farrell), joka pitää Badia oppi-isänään. Tommy on tehnyt läpimurron kantrilaulajana ja päässyt esiintymään isoille areenoille. Tommyn ja Badin ystävyys on katkennut Tommyn tultua tähdeksi. Tommy tuntuu silti arvostavan Badia ja selvästi haluaisi korjata välit. Tommy ehdottaakin rahakasta yhteistyösopimusta, mutta Bad ei ole kiinnostunut.

Crazy Heart on Scott Cooperin (s. 1970) esikoisohjaus. Cooper onkin tunnetumpi näyttelijänä, ja hänellä on myös muusikon tausta. Crazy Heart on kaikin puolin sympaattinen ja elämänmakuinen elokuva, mutta tarina etenee hieman liian tutun tuntuisia polkuja. Badin itsetuhoisesta käytöksestä ja monimutkaisista ihmissuhteista tulee mieleen Mickey Rourken hahmo elokuvassa The Wrestler – painija, mutta käsikirjoitus ja ohjaus eivät yllä aivan samalle tasolle.

Parasta elokuvassa onkin näyttelijät. Bridges vetää Badin roolin valtavalla intensiteetillä. Parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden saanut Maggie Gyllenhaalin roolisuoritus on hienovaraisempi mutta yhtä koskettava. Eikä uskoisi että irlantilainen Colin Farrell pystyy uskottavasti esittämään amerikkalaista kantrilaulajaa, mutta sen hän vain tekee ja vieläpä laulaa itse.

Veteraaninäyttelijä Robert Duvall (s. 1931) tekee myös hienon roolityön Badin uskollisena ystävänä nimeltä Wayne. Karismaattisen Duvallin roolihahmolle olisi voinut antaa enemmänkin tilaa. Waynellä on selvästi ollut tärkeä merkitys Blaken menneisyydessä, mutta se jää katsojalle hieman liian hämäräksi. Duvall toimii elokuvassa myös yhtenä tuottajista.

Elokuva palkittiin Bridgesin roolityön lisäksi toisellakin Oscarilla, joka tuli parhaasta laulusta. T-Bone Burnettin ja Ryan Binghamin säveltämä ja sanoittama The Weary Kind onkin hieno kantrilaulu.

Jussi Huhtala

Tähdet: ★★★

Crazy Heart. Yhdysvallat 2009. Ohjaus Scott Cooper. Käsikirjoitus Scott Cooper, perustuu Thomas Cobbin romaaniin. Pääosissa Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, Robert Duvall. Genre Draama. Ikäraja Sallittu. Kesto 1 t 52 min. Ensi-ilta 14. toukokuuta.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa