Illalla tv:ssä: Vankilaelokuvien klassikko oli saada toisenlaisen tähden – päärooliin kaavailtiin alun perin John Travoltaa

IMDb-arvosana on 8,6.

Julkaistu:

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Vihreä maili (1999). Se löytyy myös Prime Videon valikoimasta.

Vanhainkodissa asuva entinen vanginvartija Paul Edgecomb palaa muistoissaan vuoteen 1935. Tuolloin hänen valvomalleen kuolemanselliosastolle saapuu kookas mies, joka on tuomittu kahden lapsen murhasta. Pian Paulille kuitenkin selviää, että vangissa on paljon enemmän kuin ensisilmäyksellä voisi kuvitella.

Näyttelijöinä Tom Hanks, David Morse, Bonnie Hunt, Michael Clarke Duncan, James Cromwell, Michael Jeter, Graham Greene, Doug Hutchison sekä Sam Rockwell. Ohjaajana Frank Darabont.

Lue myös: Suoratoistohelmi: Huippuleffa perkaa sodan syttymisen logiikan – näin suurvalta voi ajautua katastrofiin

Hanks ei ollut Darabontin ensimmäinen valinta vanginvartija Edgecombin rooliin. Rooliin oli tarkoitus palkata John Travolta, mutta jostain syystä Travolta ei halunnut pestiä.

Tähti on myöhemmin sanonut, että Vihreä maili on yksi sellainen rooli, jonka hän olisi toivonut ottaneensa. Hän on katunut myös sitä, ettei ottanut vastaan Upseeri ja herrasmies (1982) -elokuvan pääosaa. Se meni aikoinaan Richard Gerelle.

Sam Rockwellin tilalle puolestaan kaavailtiin aluksi Josh Brolinia. Elokuva olisi varmasti ollut aika erilainen Travoltan ja Brolinin myötä.

Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 78 ja yleisömittari luvussa 94. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • To 13.8.2026 klo 23.10, Kutonen

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Raaka murha yhdistää kaksi veljestä – De Niro ja Duvall vähän tunnetussa rikosjännärissä

Lue myös: Nyt Netflixissä: Clint Eastwoodin huippuleffa vuodelta 2016 – Tom Hanks esittää tosielämän sankaria

Lue myös: Vaara ohi! – Vonkka 2 ei joutunut sittenkään hyllylle

Youtube video

Lähde: IMDb

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi