Knight & Day

Tom Cruise ja Cameron Diaz reissaavat ympäri maailmaa komediallisessa agenttiseikkailussa, joka ei tarjoa mitään uutta tai omaperäistä.

15.7.2010 16:15
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 16.07.2010

Neljättä Mission Impossible -elokuvaa odotellessa Tom Cruise nähdään hieman komediallisemmassa agenttiseikkailussa nimeltä Knight & Day. Cruise esittää peitetehtävissä toimivaa agenttia nimeltä Roy Miller, joka kirjaimellisesti törmää lentokentällä Cameron Diazin esittämään Juneen.

June on tavallisen oloinen nuori nainen Kansasista, joka on matkalla sisarensa häihin Bostoniin. Roy ja June alkavat jutella lentokoneessa. Yhtäkkiä June huomaa joutuneensa tahtomattaan mukaan Royn salaiseen tehtävään, joka vie kaksikon kaupungista toiseen ja mantereelta mantereelle.

Kaiken takana on salaperäinen ehtymätön voimanlähde, joka mahtuu tavallisen sauvapariston kokoon. Sillä valaisee pienen kaupungin, tai sitä voi käyttää vaikkapa ydinsukellusveneen voimanlähteenä. Ymmärrettävästi uudesta keksinnöstä ovat kiinnostuneita Yhdysvaltain hallituksen edustajien lisäksi myös laitonta asekauppaa käyvät suurrikolliset.

Roy ja June seikkailevat hengästyttävästi ympäri maailmaa Bourne- ja Bond-tyyliin. Kulkuvälineet vaihtuvat moottoripyörästä helikopteriin, ja kaksikko joutuu väistelemään välillä luoteja ja välillä hurjistuneita härkiä. Tarinassa on koko ajan mukana kevyt komediallinen ote, vaikka toimintakohtauksia vyöryykin taukoamatta. Mieleen tulevat James Cameronin True Lies ja Alfred Hitchcockin klassikko Vaarallinen romanssi. Huipputekninen paristo toimiikin elokuvassa hitchcockilaisena MacGuffinina, jonka kaikki haluavat saada käsiinsä.

Toisin kuin monet viime vuosien ison budjetin seikkailuelokuvat, Knight & Day ei perustu sarjakuvaan, klassiseen televisiosarjaan tai muuhun ennestään tuttuun konseptiin. Kyseessä on Patrick O’Neillin alkuperäinen käsikirjoitus. Siksi onkin hieman paradoksaalista, että tarinasta puuttuu omaperäisyys. Elokuva on täynnä lainauksia edellä mainituilta esikuvilta, mutta mitään uutta tai yllättävää katsojalle ei tarjota.

James Mangold on sinänsä pätevä ohjaaja, jonka aiempia töitä ovat muun muassa Oscar-palkittu Johnny Cash -elämäkertaelokuva Walk the Line (2005) sekä Russell Crowen ja Christian Balen tähdittämä lännenelokuva Klo 15:10 lähtö Yumaan (2007). Näyttää kuitenkin siltä, ettei Mangold oikein kunnolla hallitse toimintaa eikä komediaa.

Loistavat roolit Little Miss Sunshinessa ja There Will Be Bloodissa tehnyt Paul Dano on ideana hyvä valinta nuoren keksijänörtin rooliin, mutta hänen hahmoaan ei kunnolla hyödynnetä.

Cruisen kerrotaan tehneen kaikki stunttinsa itse tässä elokuvassa, mutta se ei katsojaa ilahduta, jos toimintakohtaukset ovat kömpelöitä eikä dialogikaan naurata.

Jussi Huhtala

Knight & Day -elokuvan traileri

Lisää luettavaa