Vapaaottelusta villiin länteen: kuvaukset hylänneelle ohjaajalle löydetty korvaaja

22.3.2013 18:22

Natalie Portmanin lännenelokuvan ensimmäisen kuvauspäivän kynnyksellä jättäneelle ohjaaja Lynne Ramsaylle on löydetty pikavauhdilla pätevä korvaaja.

Poikani Kevin -ohjaaja Ramsay jätti hiljattain saapumatta Jane Got a Gun -elokuvan kuvauksiin, mikä pölläytti elokuvan kuvausryhmän melkoiseen limboon. Kaikki valmistelut on tehty ja kuvausryhmä koossa, vain ohjaaja puuttuu! Uusi ohjaaja löytyi kuitenkin vauhdilla, kun Warrior-elokuvalla (2011) vakuuttanut Gavin O’Connor tarttui tuottajien haaviin vielä samalla viikolla kuvauskaaoksen alkamisesta.

Uusi ohjaaja ei kuitenkaan riittänyt yhdelle projektin niminäyttelijälle: nimenomaan Ramsayn kanssa työskentelyä odottanut Jude Law jätti hänkin projektin ohjaajan vaihduttua.

Natalie Portmanin ja Joel Edgertonin rinnalle etsitään parhaillaan Law’n korvaajaa. Huhuissa pyöriviä nimiä ovat muun muassa Jake Gyllenhaal ja Tobey Maguire.

Edgerton oli yksi Warrior-elokuvan pääosista, joten vapaaotteluelokuvan yhteyksillä lienee ollut jotain vaikutusta O’Connorin nopeaan rekrytointiin.

Jos sopimusmelskeestä ja tekijävaihdoksista syntyy lopulta valmis länkkäri ensi vuodeksi, nähdään Portman esittämässä elokuvan nimessäkin mainittua Janea, joka joutuu puolustamaan kotiaan entisen rakastajansa kanssa, kun nykyinen aviomies raahautuu kotiovelle ammuttuna ja rikollisjoukkio kannoillaan.

Syitä Ramsayn yllättävälle poistumiselle ei ole vielä kuulunut.

Kuva Warriorista.

Lähde: Deadline

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa