Etsi
Ledger olisi tehnyt hienon roolin.
Elokuva palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta Venetsian elokuvajuhlilla.
Pian näemme Coenin veljesten uusimman tuotoksen.
Elokuvasta tunnistaa jo trailerin perusteella tekijöiden kädenjäljen.
Onko nyt Netflixin vuosi myös Oscar-gaalassa?
Elokuva kuuluu veljesten lämpimästi nimeämään ”idioottitrilogiaan”, jonka muita elokuvia ovat Burn After Reading ja Sietämätön julmuus.
Lännenelokuvan kuvaajana on toiminut veljesten Inside Llewyn Davis -leffastakin vastannut Bruno Delbonnel.
Coenin veljesten Big Lebowski sai ensi-iltansa 20 vuotta sitten eikä Jouni ole koskaan nähnyt sitä. Mutta hän katsoi sen ja nyt hän tykkää siitä ja haluaa kertoa meille muille miksi.
Veljekset kuvaavat jälleen New Mexicossa, jossa myös True Grit ja No Country for Old Men purkitettiin.
Mestariohjaajat siirtyvät ensimmäiset kertaa television puolelle.
Eräs Universal Picturesin nimeämätömistä projekteista on paljastunut Scarfacen remakeksi, jonka pääosaan on kiinnitetty Diego Luna Rogue Onesta.