Etsi
Franchisen edellinen osa, Monsterimania, julkaistiin alkuvuodesta 2022.
Elokuva ilmestyi Suomen valkokankailla aprillipäivänä 1. huhtikuuta. Episodilta tälle tähtiä kolme kappaletta.
Jesse Eisenbergin tilalla Facebook-perustaja Mark Zuckerberginä nähdään tällä kertaa Mark Strong.
Elokuva julkaistiin maaliskuun alussa ja nyt se on kivunnut huikeasti jo myös palvelun kaikkien aikojen Top10-listalle.
Alkuperäinen elokuva on vuodelta 1993 ja ensimmäinen jatko-osa vuodelta 2022.
Elokuva nähtiin valkokankailla syksyllä 2024.
Alkuperäisen elokuvan ilmestymisestä on vierähtänyt jo miltei 28 vuotta.
Suosikkihahmot palaavat pian taas säikyttelypuuhien pariin.
Episodi antoi tuoreelle ykköselokuvalle kolme tähteä.
Menestysmusikaalin jatko-osa ilmestyy marraskuussa.
Animaatioelokuva on ollut loppukesän suuri hitti.
Uutta suoratoistokatseltavaa viikonloppuun.
Näyttelijällä on pointtinsa.