1970-luvun loppuun sijoittuva X oli noin miljoonalla taalalla tuotettu rakkaudentunnustus menneiden vuosikymmenten slasherkauhuille. Se oli vuoden 2022 kevään hienoinen genrehitti, ja jo puoli vuotta myöhemmin ohjaaja Ti West sekä näyttelijä Mia Goth julkaisivat sitä taustoittavan Pearlin, joka myös otettiin hyvin vastaan. Nyt teattereihin tullut MaXXXine kertoo mitä tapahtui X:n tapahtumien jälkeen. 1980-luvun Hollywoodissa läpimurron partaalla olevan aikuisviihdetähden tie risteää tosielämästä inspiraatiota saaneen sarjamurhaajan kanssa.