Etsi
Affleck kiistää syytökset.
Kumpi lienee pahempi kämmi? Antaa parhaan elokuvan palkinto väärälle elokuvalle vai julistaa elävä ihminen kuolleeksi?
Kaikkien mielestä Tom of Finland ei olisi lisää julkisuutta tarvinnut. Toisista taas Dome Karukosken elokuvan olisi pitänyt läträtä enemmän Tomin eli Touko Laaksosen härskinkin seksuaalisella taiteella. Mutta niinpä vain Karukosken tyylikäs biopic nousi ensi-iltaviikonloppunaan katsojatilastojen kakkoseksi.
Aina ei voi onnistua.
Vuoden 2017 Oscar-gaala tasapainotteli sovinnollisen ja mauttoman välillä. Mutta kun tuli aika julistaa voittaja, koko homma sekosi.
Oscarit on jaettu. Parhaan elokuvan palkinnon voitti Moonlight.
Jörn Donner otti vastaan Oscar-palkinnon vuonna 1983.
Esittelyssä muistettavia hetkiä Oscar-gaaloista vuosien varrelta.
On useita keinoja yrittää povata tulevaa. Tällä kertaa ei ennusteta kuitenkaan taivaankappaleista tai eläinten sisälmyksistä, vaan tilastoista.
Sananvapautta, tiedettä ja suvaitsevaisuutta rajoittava presidentti aiheuttaa protestimieltä ympäri maailman.
Oscar-ehdokkuudet julkistettiin tiistaina. Tänään Tuomiolla-podcastissa sukelletaan niihin ja keskustellaan siitä, miltä Oscar-kisa tänä vuonna näyttää, ketkä ja mitkä ovat ennakkosuosikkeja ja kuka mahtaa rohmuta palkinnot.
Gaala nähdään suomessa Yle Teemalta.