Donald Trumpin vaikutus näkyy Oscar-gaalassakin – tähti pisti juhlat boikottiin

Sananvapautta, tiedettä ja suvaitsevaisuutta rajoittava presidentti aiheuttaa protestimieltä ympäri maailman.

27.1.2017 17:45

Parhaan vieraskielisen elokuva Oscar-ehdokkuuden ansainneen The Salesman -elokuvan tähti Taraneh Alidoosti on sanonut jättävänsä Oscar-gaalan väliin.

Syynä boikottiin on presidentti Donald Trumpin aikomus kieltää Iranin ja kuuden muun lähi-idän maan asukkailta viisumi Yhdysvaltoihin. Twitterissä avautunut Alidoosti sanoo kiellon olevan rasistinen ja vannoo, ettei protestina aio osallistua Oscar-gaalaan.

The Salesmanin on käsikirjoittanut ja ohjannut Asghar Farhadi, yksi Iranin tunnetuimmista elokuvantekijöistä. Farhadin töihin kuuluvat mm. Nader ja Simin: Ero sekä About Elly.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia