Menneisyys

/ GENRE ENSI-ILTA 29.11.2013 TÄHDET

Iranilaisohjaaja Asghar Farhadi murtautui länsimaisen elokuvayleisön tietoisuuteen intensiivisellä perhekuvauksellaan Nader ja Simin: ero (2011). Tiukasti otteessaan pitänyt draama kahmi kaikki Berliinin elokuvajuhlien tärkeimmät pystit. Siitä tuli myös ensimmäinen Oscar-palkittu iranilaiselokuva.

Menneisyys on kuvattu Ranskassa, missä Farhadi asui parin vuoden ajan ajauduttuaan hankauksiin Iranin kulttuuriministeriön kanssa. Argentiinalaissyntyinen Bérénice Bejo (The Artist) näyttelee farmaseuttina työskentelevää Marieta, jolla on suhde pesulayrittäjä Samiriin (Tahar Ramin). Samir on naimisissa, mutta hänen vaimonsa makaa koomassa yritettyään itsemurhaa.

Myös Mariella on aviomies, Ranskasta takaisin kotimaahansa Iraniin muuttanut Ahmad (Ali Mosaffa). Marien kaksi tytärtä aikaisemmista suhteista ovat kiintyneitä kilttiin isäpuoleensa vaikka eivät ole nähneet tätä neljään vuoteen. Monimutkainen valheiden ja väärinymmärrysten vyyhti alkaa purkautua, kun Ahmad saapuu vaimonsa pyynnöstä Ranskaan. Marie tahtoo avioeron pystyäkseen avioitumaan Samirin kanssa.

Menneisyys on helppo mieltää eräänlaiseksi jatkeeksi Naderille ja Siminille, jossa Teheranin koulutettuun ja maallistuneeseen keskiluokkaan kuulunut pariskunta suunnitteli muuttoa ulkomaille, mutta ajautuikin eron partaalle. Vaikka Menneisyys tapahtuu lännessä ja Marien ja Ahmadin ero on pelkkä muodollisuus, vaikeudet ovat pitkälti samoja. Kommunikoimattomuus ajaa ihmisiä erilleen, pelko pakottaa muuntelemaan totuutta ja lapset joutuvat kärsimään aikuisten itsekkyydestä.

Farhadi on tavattoman taitava elokuvaohjaaja. Tämä käy selväksi heti ensimmäisessä kohtauksessa, jossa Marie on Ahmadia vastassa lentokentällä. Hän näyttää odottavan rakastettuaan. Tulkinta osoittautuu pian vääräksi, mutta katsoja on jo ymmärtänyt ex-pariskunnan keskinäisen tunnesiteen monitahoisuuden.

Farhadi tekee näennäisen tavanomaisista tilanteista kiinnostavia, jopa vangitsevia. Hän saa näyttelijänsä yltämään niin pikkutarkkoihin suorituksiin, että kohtausten intensiteetti on käsinkosketeltava. Bejo palkittiin Cannesissa parhaana naisnäyttelijänä, mutta Mosaffa, Ramin ja Marien teinitytärtä näyttelevä Pauline Burlet olisivat ansainneet palkinnon yhtä lailla.

Iranilaisohjaajan esittämät moraaliset kysymykset olivat yleismaailmallisia jo Naderissa ja Siminissä, mutta Menneisyydessä niiden universaali luonne korostuu entisestään. Osittain tämä johtuu siitä, että uuden elokuvan yhteiskunnallinen ulottuvuus ei ole yhtä ilmeinen kuin edeltäjänsä. Läsnä se toki on, selvimmin paperittoman pesulatyöntekijän hahmossa.

Menneisyys on alati muuttuva ja erilaisten tulkintojen kautta elävä ihmiselämän osa-alue, jolla on suunnaton valta suhteessa nykyhetkeen. Farhadi avaa päähenkilöidensä menneisyyttä katsojalle kerros kerrokselta, mutta muotoutuva kuva ei ole täydellinen eikä vakaa, vaan yhtä herkästi heilahtava kuin kaleidoskoopissa. Keinotekoisia takaumia ei käytetä, vaan mennyt ikään kuin tihkuu nykyisyyteen. Paradoksaalisesti Menneisyys on elokuva, jossa ollaan poikkeuksellisen keskittyneesti tässä ja nyt.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa