Warren Beatty selitti katastrofaalista Oscar-munaustaan – vika ei ollut näyttelijän

Aina ei voi onnistua.

27.2.2017 08:22

Oscar-gaala jää tällä kertaa varmasti mieleen, sillä palkintojenjaossa koettiin ikävä selkkaus. Warren Beatty nimittäin ilmoitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittajaksi La La Land -elokuvan, vaikka oikea voittaja oli Moonlight. Beatty selitti asiaa näin:

– Haluan kertoa mitä tapahtui. Avasin kirjekuoren ja siinä luki ”Emma Stone. La La Land.” Siksi pohdein asiaa niin pitkään… en yrittänyt olla hauska, Beatty kertoi.

Televisiokuvasta näkyy, että kyseessä ei ollut Beattyn vika. Kirjekuoressa luki ”Parhaan naispääosan palkinto.” Kenties Beatty olisi voinut kysyä uutta kuorta, mutta yllättävässä painetilanteessa ihminen ei välttämättä toimi aina järkevästi.

Lähde: AV Club

Lisää luettavaa