Etsi
Oscar-ehdokkaat on julkaistu.
Pitkästä aikaa ensi-iltaan saapui vain kaksi uutuuselokuvaa. Ne ovatkin sitten kumpikin isoja tapauksia – mutta aivan eri syistä.
Rakennusvirastolle ehdotus: puretaan tori, ei sille kuitenkaan tule mitään käyttöä.
Ei joutune silti köyhäintaloon.
Harry Potter -universumin ”esitarina” Ihmeotukset ja niiden olinpaikat meni toisena viikonloppunaan heittämällä yli 100 000 katsojan rajan ja säilytti odotetusti asemansa katsojatilastojen kärjessä. Viiru ja Pesonen – Paras joulu ikinä osoitti mies ja kissa -kaksikon brändin vahvuuden pysymällä toisella sijalla.
Jotkut ovat päättäneet panostaa tänä vuonna ihan useamman elokuvan voimin. Näillä kymmenellä elokuvantekijällä on varmaan selkeä aikomus saada toisesta elokuvastaan se himoittu kultainen Oscar-pysti.
Oscar-asiantuntijat ovat jo alkaneet veikailla vuoden 2017 gaalan ehdokkaita.
Kyllä, se on totta. Maailman kovin ja coolein papparainen Jackie Chan sai kuin saikin ansaitsemansa Oscarin.
Live By Night -elokuvasta julkaistiin uusi traileri.
Ben Affleck voitti Matt Damonin kanssa Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta (Good Will Hunting, 1997), mutta sen jälkeen hänen uransa on ollut yhtä vuoristorataa.
Amy Adams lähtee ennakkosuosikkina tulevaan Oscar-gaalaan.