Onko tässä ensi vuoden Oscar-voittaja? Odotettu gangsterielokuva sai strategisen ensi-iltapäivän

Ben Affleck voitti Matt Damonin kanssa Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta (Good Will Hunting, 1997), mutta sen jälkeen hänen uransa on ollut yhtä vuoristorataa.

5.10.2016 12:40

Näyttelijänä Affleck teki huonoja roolivalintoja, joista Gigli on se kaikkein pahin, mutta vähitellen hän on noussut ohjaajana huipulle. Affleckin ohjaama Argo voitti parhaan elokuvan Oscarin vuonna 2013. Batman v Superman ei elokuvana herättänyt positiivisia reaktioita, mutta monien mielestä Affleck oli Batmanin roolissa positiivinen yllätys.

Affleck jatkaa Batmanin roolissa elokuvalla, jonka hän itse ohjaa. Ennen sitä tulee kuitenkin kieltolain aikaan sijoittuva gangsterielokuva Live By Night. Affleck näyttelee pääosaa Dennis Lehanen rikosromaaniin perustuvassa elokuvassa, jonka hän on myös ohjannut ja sovittanut valkokankaalle.

Live By Nightin piti tulla teattereihin lokakuussa, mutta se siirrettiin ensi vuoden puolelle. Nyt elokuva saa kuitenkin Yhdysvalloissa ensi-illan jo joulupäivänä rajoitetussa levityksessä ennen laajempaa tammikuun levitystä.

Joulukuun ensi-ilta on vahva merkki siitä, että elokuvan tuottava Warner-studio uskoo sen Oscar-mahdollisuuksiin. Screenrant-sivusto arveleekin, että elokuvan ennakkoon nähneet studiopomot ovat olleet siitä vaikuttuneita ja haluavat saada sen Oscar-kisaan mukaan. Jos haluaa päästä seuraavaan Oscar-gaalaan ehdokkaaksi, niin ensi-illan on oltava tämän vuoden puolella.

Myös Affleckin kiitelty esikoisohjaus, vuoden 2007 Gone Baby Gone, perustui Lehanen romaaniin. Siinä Affleck ei itse näytellyt, vaan pääosassa nähtiin pikkuveli Casey Affleck.

Lisää luettavaa