Disney tajusi yhden asian paremmin kuin Netflix, ja WandaVision on siitä hyvä osoitus

Marvelin supersankarisarja jatkuu. Neljännessä jaksossa otetaan mallia 80-luvulta, murretaan tilannekomedian illuusiota ja herätetään edesmennyt hahmo takaisin henkiin. Mutta mitä voimme sarjan julkaisutahdista oppia? Näitä asioita käsittelemme seuraavaksi. Varoitus: sisältää juonipaljastuksia WandaVision-sarjasta.

David Mitchellin Pilvikartasto (The Cloud Atlas) -romaani teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan pitäneeni Wachowskin sisarusten elokuvasta ja tarinan kiinnostaneen minua sen verran, että innostuin hankkimaan käsiini alkuperäisteoksen. Kirjassa on eräs kärkevä tulevaisuuden näkymä, joka on mielestäni osuvan kuvaava ja samalla pelottava. Mitchellin fiktio paljastaa kapitalistisen järjestelmän vaikutuksen kommunikaatioon, eli kuinka kieli kehittyy satojen vuosien aikana (suosittelen kirjaa alkuperäisellä kielellä, vaikka alku on raskas).

Lähitulevaisuudessa vuonna 2047 eräs tarinan päähahmoista, Sonmi 451 katsoo elokuvaa. Samalla lukijalle paljastuu, että tuohon aikaan elokuvasta puhuttaessa käytetään sanaa disney. Yksittäinen tuottaja on dominoivan markkina-aseman kautta saavuttanut kaikista suurimman päämäärän: substantiivin aseman.

Mitchellin tarina on pyörinyt mielessäni katsoessani Disney Plus -suoratoistopalvelun The Mandaloriania ja viimeisimpänä WandaVisionia, koska Disney on ymmärtänyt kaikista tärkeimmän asian oikein liiketoiminnassaan.

Periaatteen, jonka mukaan tv-sarjasta julkaistaan vain yksi jakso kerrallaan.

On tyydyttävää katsoa oman uuden lempisarjan täysin omaan tahtiin heti ilmestymispäivästä lähtien, mutta onko se liiketoiminnan kannalta kannattavaa?

Disneyllä on kokonaisvaltaisesti brändi- ja liiketoimintalähtöinen lähestyminen omiin sarjoihinsa. Netflix on suoratoiston jättiläinen, mutta asiakaslähtöinen toimintatapa saattaa koitua sen kohtaloksi.

Disneyn jakso per viikko –julkaisutaktiikka on Netflixiä kannattavampi pitkällä aikavälillä. Tietysti Netflixin koko kausi kerralla –mentaliteetti palvelee ja hyödyttää lähtökohtaisesti kuluttajaa, kun tuotantokaudet on mahdollista ahmia kerrallaan tai nauttia oman mielen mukaan. Netflixistä ei tullut synonyymiä suoratoistopalvelujen osalta, mutta himokkaimpien katsojien mielitekojen myötä saimme viihteen ahmimista kuvaavan termin, bingewatch, ja tietysti sanonnan Netflix and chill.

Disneyn julkaisumalli muistuttaa muinaisten aikojen tv-ohjelmiston tahtia, jolloin elämäntahti ei ollut yhtä hektistä kuin nyt. Soitimme lankapuhelimilla. Hiihdimme kauppaan. Televisiossa näkyi vain kahdesta neljää kanavaa, riippuen missä asuit. Tv-sarjoja esitettiin jakso viikossa.

Mikä hyöty tällä oikeastaan on? Yksinkertaisesti sanottuna näin toimiessaan julkaisija onnistuu pitämään omat sarjansa ajankohtaisempina kauemmin. Se tarkoittaa pääasiassa sarjan mainospotentiaalia ja tärkeimpänä katsojien mielissä pysymistä kauemmin. Jokaisen jakson jälkeen on mahdollista herättää keskustelua sosiaalisen median kanavissa.

Tähän verraten Netflixin tuottamien tuotantokausien hypetykset ovat ohitse yhdessä viikonlopussa. Ne katsojat, jotka jaksavat maratonina tuijottaa tuotantokauden läpi, saavat vastaukset omiin kysymyksiinsä heti kun vain jaksavat sarjansa kuluttaa. Jaksokohtainen keskustelu, arvuuttelu ja analysointi (jota itsekin näillä teksteilläni harrastan) jakautuu kollektiivisesti paljon pienemmälle ajalle. Netflixin sarjoista en edes haluaisi tehdä jaksokohtaista analyysiä, jos koko tuotantokausi on katsottavissa. Se olisi turhaa, kun kokisin tarpeen nauttia tuotantokauden kokonaisuudessaan.

Netflix ei tunnu ymmärtävän, kuinka tärkeää tuotantokauden viikoittainen julkaisutahditus on sarjojen katsojien kasvattamisessa. Monet menestyksiksi kasvaneet sarjat ovat keränneet yleisönsä, päässeet suursuosioon ja tulleet osaksi populaarikulttuuria vasta myöhemmillä tuotantokausillaan. Breaking Bad ja Game of Thrones katsojaluvut eivät alussa päätä huimanneet. The X-Files – Salaiset kansiot ja Twin Peaks menestyivät, kun työpaikalla katsojat pääsivät kollegoidensa kanssa arvuuttelemaan ja analysoimaan edellisen päivän jakson tapahtumia.

Keskustelu ja mielenkiinto kerryttää uusia katsojia ja antaa sarjoille elinikää – ja näiden takana menestystekijänä on tietysti pitkällä aikavälillä laatu. Laadukkaasti toteutettu sarja osaa pitää katsojat kiinni draamassa.

Katsojat harmittelevat Netflixin lopettamien sarjojen perään. Osa suoratoistopalvelun sarjoista on lopetettu kesken, joskus vain parin tuotantokauden jälkeen, kun ne eivät ole keränneet tarvittavia katsojalukuja, tai uudet tuotantokaudet eivät Netflixin mukaan tuo uutta yleisöä. Netflixin ongelma on seurausta omasta, lyhytnäköisestä toimintamallista. Katsojat haluavat elää hahmojen kanssa ja tutustua heihin, sitä varten tv-sarjat ovat.

Palvelu ei yksinkertaisesti pysty kerryttämään mielenkiintoa samalla tavalla dumpatessaan kaudet kerralla katsottavaksi. Jotkin sarjoista, kuten House of Cards, Stranger Things, Musta kuningatar tai Tiger King, ovat yltänyt laajempaan tietoisuuteen ja suosioon. Mustan kuningattaren tai Tiger Kingin kaltaiset yksittäiset tuotantokaudet ovat yksittäisiä piristysruiskeita, eivätkä ne kanna pitkällä aikavälillä. Supersuositun Stranger Thingsin tapauksessakin haaste on vielä edessä. Pystyvätkö tekijät jatkamaan ja kehittämään tarinaa eteenpäin?

Yhden yön menestystarinat ovat harvassa, koska keskustelu tyrehtyy helposti ja huomio siirtyy uusiin asioihin vain parin ensimmäisen viikon jälkeen katsojien siirtyessä eteenpäin tv-sarjojen kulutuksessaan.

Disney on yleisönsä suhteen oikealla tiellä. Tämä ei ole yllättävää. Loppujen lopuksi Disneyn nykyinen suoratoistomalli ei poikkea yhtiön aiemmista julkaisumalleista. Päinvastoin. Disney on kuuluisa siitä, kuinka se osaa pantata ja tuotteistaa julkaisujaan.

Yhtiön monta vuosikymmentä pyörittämä elokuvaruletti paljastaa tämän: monet Disneyn klassikkoanimaatiot ovat uudelleenpaketoitu ja -julkaistu lukemattomia kertoja uusilla teatterikierroksilla ja kotijulkaisuilla. VHS, DVD ja Blu-ray -julkaisut ovat olleet monesti rajoitettuja painoksia, joiden määrää markkinoilla Disney on säädellyt järjestelmällisesti. Julkaisuja on pantattu Disneyn omassa holvissa turvassa julkaisujen välissä tarpeeksi kauan, jotta kiinnostus kasvaisi.

Seuraava looginen askel Disneyn strategiassa olisi jättää fyysiset julkaisut kokonaan pois ja keskittyä suoratoistoon. Yksittäisten kotijulkaisumaksujen sijaan samasta sisällöstä tulisi maksu joka kuukausi.

Tämänhetkisenä suoratoistopalvelun lippulaivana WandaVision on tämän kaiken keskiössä.

Käydäänpä läpi uusinta jaksoa.

SURU NIMELTÄ WANDA

Sarjan neljäs jakso siirtää Wandan tilannekomedia illuusion tapahtumat 80-luvun asusteisiin ja lavasteisiin. Ehkä näiden aikakausien vaihtumiseen liittyy jokin ovela lunastus. Tuleekohan viimeisissä jaksoissa The Office – konttori –tyylistä mockumentary tilannekomediaa, jossa Wanda joutuu avaamaan tuntonsa suoraan kameralle?

Aiemmin sarja keskittyi jaksokohtaisesti joko Wandan tv-sarjaan tai SWORDin tutkimustiimiin. Tässä jaksossa sarja seuraa näitä kahta tarinaa limittäin. Tämä ei ole ainoa asia, joka rikkoo edellisten osien kaavoja.

Wandan rakentama ja ylläpitämä todellisuus alkoi halkeilla. Vision on entistä enemmän tietoinen tapahtumien absurdista luonteesta. Lisäksi Wandan ja Visionin naapuri Agnes (Katherine Hahn) rikkoo sarjan todellisuuden, kun Vision ei pysy ”käsikirjoituksessa”. Tästä voimme päätellä, että Wanda omalta osaltaan käsikirjoittaa tilannekomedian tapahtumia, mutta Vision on pääsemässä tästä irti. He eivät ole samalla sivulla, kuten Wanda asian ilmaisee.

Joka tapauksessa tekijät saavat ladattua Agnesin hetkeen jännitettä tehokkaasti äänisuunnittelun ja lähikuvien hyödyntämisen kautta. Naururaidan pois jättäminen tuntui yhtäkkiä todella ahdistavalta ja voimakkaalta tehokeinolta. Lisäksi tietysti Hahn on loistava näyttelijä. Samanlaiset, melkein yhtä tehokkaat hetket koetaan, kun Vision ja Wanda riitelevät tv-sarjassa ja kun Vision hetkeksi vapauttaa kollegansa Wandan pauloista. Tällaista draamaa olisi ollut mahdollista päästä näkemään heti sarjan alkumetreiltä turhan savuverhoilun sijaan. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi takia sarja ei voinut heti alussa näyttää Wandan murtautumista Visionin ruumiin luo.

WandaVision ottaa temaattisen vaiheen silmään, kun Wandan synnyttämät kaksoset kasvavat sekunnissa lähes teini-ikäisiksi. Wanda yrittää kertoa heille, että jaksossa esitellyn koiran kuolemaa ei voi peruuttaa. Jakso alleviivaa, että puhumme juuri tästä samasta asiasta, johon Wanda itse syyllistyy. Kuolemaa ei voi paeta. Mutta tuleeko sarja lopulta käsittelemään surua, kuolemaa tai traumaa? Linkittyvätkö Monican ja Wandan menetyksen kokemukset toisiinsa emotionaalisella tasolla?

Sarja päätti säästää varsinaisen jymypaukkunsa jälleen kerran jakson loppuun.

Pietro Maximoff (Aaron Taylor-Johnson) alias Elohopea kuoli Avengers: Age of Ultron -elokuvassa. Sivuhahmona ollessaan Wanda ei ole päässyt suremaan menestystään, mutta pääosa WandaVisionissa on tarjonnut siihen mahdollisuuden.

Kuten Marvel-fanit tietävät, Elohopea on myös osa 20th Century Foxin X-Men-saagaa. Evan Peters näytteli hahmoa elokuvissa Days of Future Past, Apocalypse ja Dark Phoenix Peter Maximoff -nimellä, samaa aliasta käyttäen.

Jos olen ihan rehellinen, niin en osannut odottaa Wandan veljen paluuta. Enkä totta puhuakseni oikein osaa suhtautua siihen.

Disney osti Foxin ja nyt WandaVisionin avulla esittelee Foxin X-Men –elokuvissa esiintyneen hahmon osana WandaVisionin vinksahtanutta todellisuutta. Darcy iskee naulan kantaan huudahtaessaan, että Wanda roolitti veljensä uudelleen. Marvelin metakommentti osuu ja uppoaa, koska tv-sarjan todellisuuden rakenteet mahdollistavat tämänkaltaisen U-käännöksen. Voisin jopa sanoa, että hetki herätti tilannekomedian sijaan saippuasarjamaisia tunteita. Kai me kaikki muistamme ne kymmenet hahmot, jotka Kauniit ja rohkeat ovat tuoneet takaisin sarjaan jopa haudasta asti.

Haluan nostaa siirrolle kuvainnollista hattuani. Jos tämä sarja on vain yksi iso kädensiirtotemppu sille, että Foxin mutanttisankarit saadaan esiteltyä osaksi Marvelin elokuvauniversumia, niin annan aplodit. Tupla-aplodit sarja ansaitsee, jos Kevin Feige kumppaneineen osasi jo Age of Ultron –tarinassa pedata Foxin ja Marvelin hahmojen yhdistymisen. Tiedän, että Marvel-universumin road map on kartoitettu seuraavan 20 vuoden päähän – mutta tämä on ennenkuulumatonta minkä tahansa tv- tai elokuvasarjan tuottamisen tasolla.

Marvelin osalta on alkamassa uusi ja uljas yhdentymisen ja jälleennäkemisen aika, jossa vanhat hahmot, jotka joskus muinoin seikkailivat sarjakuvissa, pääsevät nyt osaksi samaa saagaa. Ryhmä-X:n lisäksi muun muassa Ihmeneloset, Daredevil ja Tuomari saattavat jonain päivänä tulla esiin MCU:ssa.

Mutta tämän kaiken fanipojan unelmoinnin taustalla, jossain takaraivon perukoilla kolkuttaa ajatus, jonka Mitchell sai ujutettua vuosia sitten tietoisuuteeni.

Joku päivä me kaikki katsomme disneyjä.

Ville Vuorio
LeffaHamsteri

Kirjoittaja on lappeenrantalainen, elokuvia hamstraava jyrsijä, joka rakasti Marvelin sankareiden yhteistarinoita sarjakuvissa, ja seuraa Disneyn imperiumin kasvua posket pullollaan populaarikulttuurin tarjoamaa viihdykettä.

Aiheeseen liittyvät jutut