Kolumni: Netflixin ylivalta jatkuu – Vuonna 2018 ilmestyy 80 alkuperäiselokuvaa

Netflixin suosio on noussut jälleen kerran huippulukemiin.

Vuoden 2017 viimeinen neljännes oli Netflixille ennätyksellinen. Striimiyhtiö haali Q4-raporttinsa mukaan peräti 8,3 miljoonaa uutta tilaajaa. Niistä suurin osa (noin 6,3 miljoonaa) tuli Yhdysvaltain ulkopuolelta.

Netflixistä puhuttaessa kaikki luvut vaikuttavat suorastaan hämmentävän suurilta. Nyt striimiyhtiöllä on 117,5 miljoonaa tilaajaa yli 190 maassa. Vuonna 2017 Netflix hankki 24 miljoonaa uutta tilaajaa, ja niiden kokonaismäärä kasvoi kasvoi 25 prosenttia. Kasvu tuli siitä huolimatta, että Netflix korotti hintoja sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa. Yhden dollarin tai euron hinnankorotukset eivät aiheuttaneet asiakkaissa vastareaktiota, vaan päin vastoin yhtiön kassassa ne näkyvät entistä parempana tuloksena.

Kyllähän Netflix myös kuluttaa varojaan. Esimerkiksi markkinointiin yhtiö aikoo käyttää vuonna 2018 peräti 2 miljardia dollaria. Vielä enemmän on budjettia onneksi varattu sisältöön. Vuoden 2018 suunnitelmiin kuuluu oman tuotannon tekeminen 7,5–8 miljardilla dollarilla. Sillä saa aika paljon televisiosarjoja ja elokuvia!

Sisällön tuottamisessa Netflix ei todellakaan ole nuukaillut. Esimerkiksi Will Smithin urbaani rikosfantasia Bright maksoi tiettävästi ainakin 90 miljoonaa dollaria, eli Netflix sijoitti alkuperäiselokuvaansa yhtä paljon kuin isot elokuvastudiot valkokangastuotantoihin. Bright sai haukut useimmilta kriitikoilta, mutta Netflix julisti sen taloudelliseksi suurmenestykseksi. Netflix antaa striimausluvuista tietoa kitsaasti, mutta esimerkiksi Nielsenin suorittamissa ulkopuolisissa mittauksissa on havaittu, että Brightin katsojaluvut ovat olleet poikkeuksellisen suuria. Brightille onkin tulossa jatkoa.

Elokuvien puolella Netflix ei silti ole toistaiseksi saanut samanlaista innostusta aikaan kuin sarjoissa, vaikka alkuperäistuotantoihin kuuluu laatuelokuvia, kuten vaikkapa Bong Jon-Hoonin Okja, Cary Fukunagan Beasts of No Nation ja Oscar-ehdokkuuksiakin kerännyt Mudbound.

Tänä vuonna elokuvatarjonnasta voi nousta useitakin hittejä, sillä vuonna 2018 ilmestyy peräti 80 Netflixin alkuperäiselokuvaa – siinä jälleen yksi uskomaton luku. Siis 1–2 elokuvaa joka viikko.

Kaikkia nimikkeitä ei ole vielä julkaistu, mutta elokuvia näyttää olevan joka makuun Sundance-festivaalien kriitikkosuosikeista Adam Sandlerin pöljäilyihin. Mukaan mahtuu myös jännitystä ja toimintaa. Esimerkiksi Martin Freeman nähdään post-apokalyptisessä trillerissä Cargo. Chris Pine taas esittää skotlantilaista vapaustaistelijaa historiallisessa sotadraamassa Outlaw King, jonka ohjaa David Mackenzie (Hell or High Water).

Netflixillä on striimipalvelujen tarjonnassa selkeä ylivalta, mutta sillä on myös vakavasti otettavia kilpailijoita, jotka ovat kasvattamassa osuuttaan. HBO:lla on perinteisesti ollut vahva asema, ja sen sarjat ovat voittavat joka vuosi palkintoja. HBO Nordic ja Viaplay tuovat koko ajan sarjoja ja elokuvia suomalaisten katsottavaksi. Amazon ei ehkä ole vielä lyönyt Suomessa läpi, mutta sillä on valtavat resurssit, ja ehkä siitä vielä tulee Netflixin haastaja meilläkin. Ainakaan ei voi valittaa, etteikö olisi valinnanvaraa!

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:

Mitä kiinnostavaa sisältöä on odotettavissa Netflixiin vuonna 2018?