Kommentti: Wachowskit Matrixin varjossa

Jupiter Jones (Mila Kunis) on chicagolainen siivooja, jonka elämä muuttuu, kun hän saa tietää olevansa galakseja hallitsevan kuningattaren reinkarnaatio. Edesmenneen kuningattaren lapset (pahinta esittää Oscar-ehdokas Eddie Redmayne) suhtautuvat asiaan kukin omalla tavallaan: yksi haluaa tappaa, toinen liittoutua ja kolmas mennä naimisiin. Selviytymistaistelussa Jupiteria auttaa ihmissusilegioonalainen, jota esittää kiusallisesti meikattu Channing Tatum.

Nousevan Jupiterin jälkituotanto kärsi viivästyksistä ja sille alun perin suunniteltua kesäensi-iltaa jouduttiin siirtämään helmikuulle, jotta tehosteet saataisiin kuntoon. Helmikuulle! Ensi-ilta on siis ennen kesän hittileffoja, mutta samalla auttamattoman myöhässä palkintokaudesta. Mitä tämä kertoo studion odotuksista?  Sitä voi jokainen ihan itse miettiä.

Sisältönsä puolesta Nouseva Jupiter on kaksi tuntia puhdasta dadaa. Siitä voi nauttia vasta sitten, kun aivot ovat lopettaneet luontaisen pyrkimyksensä tunkea logiikkaa paikkoihin, joissa sitä ei ole. Rakenne on täynnä ongelmia ja omituisia yksityiskohtia.

Eräässä erityisen hämmentävässä kohtauksessa Sean Bean väittää pokkana, että mehiläisillä on sisäänrakennettu kyky tunnistaa galaktisia kuningattaria. Miksi niillä on tällainen kyky? Miksi juuri mehiläisillä? Kykenevätkö muut hyönteiset siihen? Ja tärkeimpänä, miksi ihmeessä Sean Beanin esittämän Stingerin talo on ylipäätään täynnä mehiläisiä, odottiko hän tätä vierailua vai mitä? Turha odottaa vastauksia, koska elokuva paahtaa jo kohti seuraavaa toimintakohtausta.

Juoni onnistuu samaan aikaan olemaan sekä typerä että sekava. Alussa hahmopaljous aiheuttaa sekavaa hyppimistä planeetalta toiselle. Hämmentävän lisän sekavaan pakettiin tuo irrallinen huumorikohtaus, jossa Jupiter, todistaakseen olevansa kuningatar, joutuu byrokratiakoneistoon keräämään leimoja erilaisiin papereihin. Kohtaukseen tuo jonkinlaista lisäarvoa Terry Gilliamin Brazil-henkinen cameo.

Nousevan Jupiterin perustukset mukailevat tekijöidensä aiempaa menestysteosta. Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Wachowskit, eli sisarukset Andy ja Lana. Heidän tunnetuin teoksensa on edelleen Matrix, jonka ensi-illasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 16 vuotta.

Myöskään Nousevan Jupiterin maailmassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Maan ihmisiä hyväksikäytetään heidän tietämättään osana paljon suurempaa järjestelmää, jota tässä tapauksessa pitää koneiden sijasta yllä galaktinen feodaalihallitsijasuku. Jollain ilveellä kaikki on pysynyt salassa. Matrixissa kuvio oli uskottava, mutta Jupiterissa salailun mekaniikka jää epäselväksi.

 

Matrix oli tapaus. Se uudisti elokuvaa ja jätti pysyvän jäljen populaarikulttuuriin. Kun Matrix Reloaded ilmestyi 2003, Guardianissa verrattiin ensimmäisen elokuvan vaikutusta Star Warsiin. Sisaruksista oli tullut tähtiä, mutta menestyksellä oli myös varjopuolensa. Mitä on enää tehtävissä, kun on jo ohjannut kulttuuri-ilmiön? Star Wars -vertaus tuntuu tässä yhteydessä sopivalta, sillä samojen ongelmien kanssa joutui painimaan myös George Lucas, joka ei ensimmäisen Tähtien sodan jälkeen ohjannut mitään pariin vuosikymmeneen. Ja kun hän vihdoin ohjasi, elokuvana oli uusi Tähtien sota. Elokuvasta tuli suurempi kuin tekijästä tai, Matrixin tapauksessa, tekijöistä.

Matrix-jatkojen tasosta on kirjoitettu paljon. Huutavilla väreillä varustettu animepastissi Speed Racer oli pettymys kaikilla mittareilla. Tom Tykwerin kanssa ohjattu Pilvikartasto ei suurisuuntaisuudessaan kelvannut kaupalliselle Hollywoodille ja on nykyään yksi kaikkien aikojen kalleimmista indie-tuotannoista. Se jakoi kriitikoiden mielipiteet silkalla omituisuudellaan.

Kaiken tämän jälkeen Nouseva Jupiter vaikuttaa veljesten paluulta parrasvaloihin. Se tuntuu myös takapakilta kunnianhimoiseen Pilvikartastoon verrattuna. 170 miljoonan budjetilla varustetuksi elokuvaksi se on varsin tavanomainen, vaikka Nousevan Jupiterin pitäisikin olla ensimmäinen Wachowskien alkuperäiselokuva Matrixin jälkeen.

Warner Bros. tilasi Wachowskeilta vuonna 2009 originaaliin konseptiin perustuvan elokuvan, joka voitaisiin tarpeen mukaan jatkaa franchiseksi. Mistä moinen luottamus? Ehkä he luulevat, että salama iskee samaan paikkaan kahdesti. Ehkä luottamus teineihin ja nopeasti kasvaneisiin Kiinan ja Venäjän elokuvamarkkinoihin on kova. Matrixit olivat aikanaan Warnerille kannattava sijoitus, mutta Nouseva Jupiter tuskin onnistuu luomaan ympärilleen vastaavaa kulttia. Siinä missä Matrixin maailmasta halusi aikanaan kuulla lisää, Nousevan Jupiterin toivoisi jäävän yksittäistapaukseksi.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne