Lunastaako The Mandalorian fanien odotukset? Analyysi Star Wars -sarjan ensimmäisistä jaksoista

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia Disney Plus -palvelussa julkaistun The Mandalorian -sarjan kahdesta ensimmäisestä jaksosta.

Sanon tämän ilolla ja täysin vilpittömästi: The Mandalorian on isolla rahalla tehtyä avaruusoopperaviihdettä. Heti sarjan ensimetreiltä käy selväksi, että tekijät ovat mukana koko sydämellään.

Jos tämä riittää suositukseksi tilaamaan Disney Plus -suoratoistopalvelu ja katsomaan The Mandaloriania, ole hyvä ja nauti sarjasta ”jakso kerran viikossa” -tahdilla, jolla Disney on päättänyt julkaista myös Suomessa, vaikkakin sarja on jo jenkkilässä saatavilla. Mikki Hiiren putiikki ei ole lähtenyt kosiskelemaan katsojia ilmaisilla kuukausilla, ellei katsoja tartu 12 kuukauden tilaukseen, jota ei voi peruuttaa kesken kaiken. Jos pystyt elämään Disneyn julkaisufilosofian ja palvelun ehtojen kanssa, niin eiköhän palvelusta löydy iloa koko perheelle.

Tästä eteenpäin jatkan juonipaljastuksilla ja tartun The Mandalorianin tarkempaan käsittelyyn. Mitä sarjan alku tarjoaa katsojalleen? Mihin tarina viittaa ja mihin se on suuntaamassa? Voiko tästä päätellä jotain Tähtien sodan tulevaisuudesta?

Huomioithan, etten ole nähnyt sarjaa kokonaisuudessaan, enkä ole sortunut lukemaan juonipaljastuksia sarjasta, joten esseeni voi mennä pahastikin metsään.

Palkkionmetsästäjän elämä ja teot

Jon Favreaun luoma ja kirjoittama The Mandalorian sijoittuu kronologiassaan Jedin paluun ja The Force Awakensin tapahtumien väliin. Galaktinen Imperiumin on kukistunut toisen Kuolemantähden – ja Keisari Palpatinen – tuhon myötä.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa, joka sattumoisin esitettiin FOX-kanavalla sunnuntaina 13.9., esitellään mandalorianialainen palkkionmetsästäjä Din Djarin (Pedro Pascal), joka saa seuraavan tehtävänsä epäilyttävän epävirallisesti ”tiskin alta”. Asiakas (Werner Herzog) vaatii palkkionmetsästäjää etsimään ja toimittamaan hänelle Tavaran. Palkkioksi Asiakas tarjoaa mandalorianialaista arvometallia, josta on mahdollista tehdä palanen laserammuksen kestävää haarniskaa.

Din Djarin löytää aavikkoplaneetan, jossa Tavara sijaitsee. Planeetalla asuvan paikallisen kosteusviljelijä Kuiilin (ääninäyttelijänä Nick Nolte) opastamana Din Djarin päätyy piilopaikalle, jota aseistettu joukko pitää hallussaan. Ennen kun palkkasoturi ehtii laatia sopivan lähestymistavan tehtävälleen paikalle saapuva taisteludroidi IG-11 (ääninäyttelijänä Taika Waititi) aloittaa tulitaistelun.

Selviydyttyään tulitaistelusta yhdessä palkkionmetsästäjien kiltaan kuuluvan taisteludroidin kanssa Din Djarin löytää sarjan mcguffinmaisen Tavaran, joka paljastuu Lapseksi, jonka fanit ovat internetissä nimenneet ulkonäön perusteella osuvasti ”vauva-Yodaksi”. IG-11 yrittää ohjelmointiprotokollansa mukaisesti tuhota pienokaisen, mutta Din Djarin on päättänyt viedä tämän elävänä, joten droidi saa laserammuksen keskusyksikköönsä. Ensimmäinen jakso päättyy vauva-Yodan käden ojennukseen palkkionmetsästäjää kohti.

Toisessa jaksossa mandalorialainen yrittää päästä lähtemään planeetalta vauva-Yodan kanssa, jotta hän voi viedä tehtävänsä loppuun. Matkalla alukselleen he joutuvat väijytykseen, jolloin selviää, että moni muukin on edelleen vauva-Yodan perässä.

Palkkionmetsästäjän yllätykseksi Jawat ovat purkaneet hänen aluksensa osiin ja lähtevät pian lipettiin mandalorianialainen kannoillaan. Takaa-ajo ei pääty hyvin, joten ainoa taktiikka on neuvotella Jawojen kanssa. Din Djarinilla ei ole mitään mitä tarjota omista tavaroistaan vaihtokaupassa, joten Jawat toivovat yhteen ääneen, että palkkionmetsästäjä toimittaa heille ”Munan”.

Munajahti melkein koituu päähenkilömme kohtaloksi, kun jokin jättiläismäistä sarvikuonoa muistuttava otus pääsee palkkionmetsästäjän niskan päälle. Tilanne kääntyy onneksi voitonpuolelle, kun vauva-Yoda pelastaa päähenkilömme kiipelistä Voimallaan. Din Djarin tappaa jättiläissarvikuonon ja toimittaa pedon pesästä munan Jawoille.

Palkkiometsästäjä korjaa aluksensa Kuiilin kanssa ja pääsee toisen jakson päättyessä lähtemään planeetalta nukkuvan lapsen kanssa.

Yksinäinen soturi – ja vauva-Yoda

Sarjan perusasetelma on todella yksinkertainen. Se ottaa vaikutteita samoista western- ja samuraielokuvien kuvakielestä ja asetelmista, mistä alkuperäinen Tähtien sota -elokuva ammensi aikoinaan. Täten tuttuus on taattu katsojille.

Sarjan pääsankari on eastwoodmaisen tuppisuisen asesankarin arkkityyppi, joka puhuu vähän, mutta toimii tehokkaasti ja tarkasti. Kuten moni on huomannut, niin The Mandalorianin suurimpana esikuvana kuitenkin toimii perinteisten westernien sijaan Kazuo Koiken luomaan mangasarjakuvaan pohjautuva, sarjakuvan kanssa samanniminen Yksinäinen susi ja poika -elokuvasarja. Mangassa ja elokuvissa seikkailee häpäisty ja kostonhimoinen, palkkatappajaksi ryhtynyt samurai Ogami Ittō (elokuvissa Tomisaburō Wakayama) yhdessä vaippaikäisen Daigoro -poikansa (Akihiro Tomikawa) kanssa murhan ja koston tiellä.

Esikuviensa vaikuttimien lisäksi The Mandalorian jatkaa samoissa Disneyn oston jälkeisten Lucasfilm-studion elokuvien jalanjäljissä. Sarjassa yhdistyvät sama fyysisten ja tietokoneella toteutettujen tehosteiden synteesi, joka esiteltiin Tähtien sodan jatko-osatrilogiassa. Lavastus ja mahdollisimman pitkälle viedyt fyysiset tehosteet toimivat tietysti vastalääkkeenä esiosatrilogian tietokonetehosteiden luomalle muovisuudelle, joka johtui myös osittain George Lucasin ohjaustyylistä. Tähän on selkeästi kiinnitetty huomiota, koska The Mandalorian myös muistuttaa visuaalisessa tyylissään uusimpia spin-off -leffoja, kuten Rogue One ja Solo. Väriskaalaltaan The Mandalorian on edeltäjiensä tapaan maanläheinen, tumma ja hillitty, mikä auttaa vakavan – ja vakavasti otettavan – tunnelman luomisessa.

Tunnelmastaan ja draaman painosta huolimatta sarja kylläkin osaa alentaa päähenkilöään inhimillisyyden tasolle. Din Djarin osoittaa heti ensimmäisessä jaksossa olevansa tunteeton ja välinpitämätön kohteitaan kohtaan, minkä lisäksi hän on selkeästi galaksin reuna-alueiden tarkka ja nopea pyssysankari. Palkkionmetsästäjä lanaa jakson lopuksi tusinan vastustajaa maan tasalle. Mutta heti toisessa jaksossa hän saa tuta nöyryytyksen nahoissaan kahteen kertaan, kun ensin romukauppiaina toimivat pikku-Jawat purkavat hänen aluksensa ja takaa-ajo epäonnistuu pahasti. Neuvottelut eivät ota onnistuakseen ja tietysti isokokoinen mandalorialainen joutuu kyyristelemään puksuttavan romurekan kopissa päästäkseen seuraavalle kohteelleen.

Heti kyydistä päästyään avaruussarvikuono retuuttaa päähenkilöämme mudassa ja vain vauva-Yoda onnistuu pelastamaan palkkionmetsästäjän varmalta kuolemalta. Entistä nöyryyttävämmäksi asian tekee vielä sen, kuinka Jawat nauttivat heille toimitetusta sarvikuonon hautomasta karvaisesta munasta – kyllä, tämä on edelleen avaruusoopperaa – syömällä sen keltuaisen ahnaasti.

Ehkä projisoin itse omia tunnetilojani Din Djariniin kasvottomaan olemukseen, mutta on tavallaan ivallista, kuinka tuo kaikki palkkionmetsästäjän näkemä vaivannäkö ja turhanpäiväinen, viattoman luonnonkappaleen kuolema kulminoitui romukerääjien pienimuotoiseen, hedonistiseen herkutteluhetkeen.

Joitain katsojia saattaa päähenkilöiden naurunalaiseksi asettaminen harmistuttaa, mutta täytyy ymmärtää, että liian machot ja kaikkivoivat hahmot alkavat ennen tai myöhemmin muuttumaan itsensä parodioiksi. Jos machokäyrän suunta on vain ylöspäin, niin ainoa asia, mihin The Mandalorian voi pyrkiä on se, kuinka joka jaksossa pistää paremmaksi toimintakohtauksissaan. Sen sijaan, kun päähenkilö joutuu nöyrtymään, pakotetaan vaikeiden valintojen äärelle ja oppimaan uutta ja kasvamaan, niin tarinalla on mahdollista liikkua hahmon tunne- ja kokemusmaailmassa.

Naurunalaisuus inhimillistää mandalorianialaista, mikä on todella lupaava merkki sarjan kokonaisuutta ajatellen. Tämä viestii, että sarjassa ei ole kyse pelkästään fanipoikien (tai -tyttöjen) voimafantasioiden tuottamisesta.

Mikä tarjoaa olemassaololle merkityksen kaukaisessa galaksissa?

The Mandalorianin kaksi ensimmäistä jaksoa muodostivat melkein kokoillan elokuvan. Jaksojen yhteenkuuluva rakenne toi mieleen, että kyseessä voisi jopa olla tarinan kaksi ensimmäistä näytöstä – vain kolmas, eli viimeinen näytös jäi vielä puuttumaan.

Kahta ensimmäistä jaksoa katsoessani en voinut olla panematta merkille, että kuvauksessa käytettiin dokumenttimaista käsivarakameratyöskentelyä yhdistettynä ajoittaisesti matalan tarkennuksen kuvaustekniikkaan. Matalalla tarkennusvälillä tausta ja etuala ovat sumeina kuvattuun kohteeseen nähden, jolloin on mahdollista päästä korostamaan tiettyä kohdetta tai yksityiskohtaa, tai erottamaan hahmo ympäristöstään. Matalan tarkennusvälin hyödyntäminen saa helposti aikaan tyylillisesti erittäin elokuvallisen vaikutelman, mutta haluaisin nähdä tässä myös tarinankerronnallisen tarkoituksen. Tyylikeinolla voidaan tuoda esille ja korostaa esimerkiksi päähahmon ja hänen ympäristönsä tai muiden hahmojen välisen yhteyden puuttumista.

The Mandalorian on Rogue Onen ja Solon rinnalla ainoat Skywalker-saagan ulkopuolelle sijoitetut tarinat, joten vertailu on mielestäni reilua. Kaikkien edellä mainittujen tarinoiden kolme päähenkilöä ovat omilla teillään lainsuojattomia, jotka etsivät omaa paikkaansa galaksissa ja joilla on erityinen suhde omaan perheeseensä tai heitä määrittää hahmoina kyseisen perheen tai muun lähipiirin puuttuminen. Din Djarinin tapauksessa hänen elämänsä tärkein suhde on hänen omaan kansaansa, koska jos voimme ensimmäisen jakson takaumista päätellä jotain, niin hän on menettänyt oikean perheensä ja korvannut sen.

Tähtien sota -saagassa oman perheen ja sukulaisuussuhteiden merkitys on erittäin korostunut, niin hyvässä kuin pahassakin, kuten hyvin tiedämme. Myös jatko-osatrilogian päähahmo Rey (Daisy Ridley) kamppailu oman perintönsä – tai pikemminkin sen puuttumisen – kanssa. Jokainen meistä haluaa kuulua johonkin itseään suurempaan, josta elämä saa tarkoituksen ja sisällön.

Din Djarin toimittaa palkkionmetsästäjälle suunnattuja tehtäviä yksin. Hänellä ei ole tarinan alussa kumppania, eikä hän tunne olevansa osa ympärillä olevaa maailmaa. Palkkionmetsästäjien kilta sekä killan asettamat säännöt ja hänen kansansa perinteet ja tavat ovat ainoat asiat, joihin hän nähdäkseni uskoo sarjan alussa. Ne ovat hänen elämänsä merkityksellisyyden lähde suuressa galaksissa, johon mahtuu mitä erilaisimpia uskomuksia, kansoja ja käytäntöjä. Vauva-Yoda saattaa tuoda hänen elämäänsä uuden merkityksen, mutta se jää vielä nähtäväksi.

Kolmas jakso varmasti asettaa palkkionmetsästäjän vaikean valinnan ääreen – rahat vai kolmipyörä? Pystyykö mandalorialainen luovuttamaan vauva-Yodan salaperäiselle asiakkaalle?

Veikkaan, että ei.

Alun loppu – odotukset tulevia jaksoja kohtaan

Favreaun luoma sarja on varmasti monelle katsojalle, jotka ovat vuosikaudet fanittaneet Imperiumin vastaisku -elokuvasta tutuksi tullutta mandalorianialaista palkkionmetsästäjä Boba Fettiä. Boba Fettiin kohdistuneeseen fanitukseen tulen todennäköisesti viittaamaan enemmän tulevissa The Mandalorian -teksteissäni, koska haluan ensin nähdä, kuinka sarja käsittelee uutta hahmoa ja hänen syntyperäänsä.

Tähtien sota -elokuvasaagan yhdeksän elokuvaa keskittyivät pitkälti Skywalker -sukuun ja sen jäsenten edesottamuksiin, joten on varsin virkistävää seurata pienimuotoisempaa tarinaa, joka ottaa esikuvansa japanilaisista samuraielokuvista. On mukava katsoa tarinaa, joka ei pyöri saman suvun ympärillä, vaikka viittauksia Skywalkereihin ehditään vielä näkemään varmasti.

Mutta Disney ja Lucasfilm ovat selkeästi päättäneet pitäytyä turvallisella linjalla sarjan kanssa. Poissa ovat edelleen sataprosenttisesti tietokoneella luodut hahmot ja pitkät dialogikeskustelut politiikasta. The Mandalorian alkaa tylysti nyrkkitappelulla saluunassa, joka sijaitsee kaukaisessa galaksissa sivistyksen ulottumattomissa. Kaikki päätökset The Mandalorianissa toitottavat samaa mantraa, jota jatko-osatrilogiallakin pyrittiin tuomaan esiin: ”tämä on sitä Star Warsia, josta olette aina pitäneet”.

En sano, etteivätkö Favreaun ja muiden tekijöiden aikomukset olisi hyvät. Päinvastoin. Katson mielelläni hyvin kuvattua ja näyteltyä avaruusoopperaa, jossa tehosteet ovat kunnossa. Mutta useimmiten pelkkään pinnan kiiltävyyteen (tai The Mandalorianin tapauksessa rosoisuuteen) ja katsojan vakuuttamiseen keskittyminen voi viedä huomion itse tarinasta ja sen teemoista. Ei olisi ensimmäinen kerta, että sarjan vetäjät keskittyvät enemmän fanien miellyttämiseen kuin tarinan sisältöön.

Din Djarinin tarina on vasta alussa, joten se voi mennä mihin tahansa. Potentiaalia riittää, koska galaksi on alati laajentuva, ja mielestäni mitä henkilökohtaisemman tarinan The Mandalorian onnistuu kertomaan ilman Skywalker-sukua, niin sen parempi. Tulen seuraamaan Din Djarinin tarinan loppuun asti mielenkiinnolla.

Jon Favreaun luoma ja kirjoittama sarja vaikuttaa olevan turvallista ja lohduttavaa viihdettä Tähtien sota -faneille, jotka kokivat pettymyksen edellisten elokuvien kohdalla. Itse mielelläni katson mihin sarja kuljettaa tarinansa, mutta en odota, että se tuo lapsuuteni takaisin.

Mikään sarja ei ansaitse niin isoja odotuksia.

Ville Vuorio
LeffaHamsteri

Kirjoittaja on Lappeenrannasta kotoisin oleva populaarikulttuuria hamstraava jyrsijä, joka aluksi ajatteli, ettei varmaan jaksaisi enää koskaan kirjoittaa mitään tai mistään Tähtien sota -aiheisesta, mutta toisin kävi. Koskaan ei pidä sanoa ”ei ikinä”. The Mandalorianin tarkastelu jatkuu kahden jakson välein.

Aiheeseen liittyvät jutut