Kolumni: Mikään ei ole ikuista – Netflixin kasvu hidastuu

Netflixistä on kasvanut maailman suosituin suoratoistopalvelu, jonka tilaajamäärä kasvaa kasvamistaan, eikä loppua näy. Tai siltä ainakin tuntui vielä keväällä. Nyt on nimittäin alkanut tulla ensimmäisiä merkkejä, että Netflixin kasvu ei ole ikuista.

Heinäkuussa kerrottin, että Netflixin tilaajamäärä väheni Yhdysvalloissa vuoden toisella neljänneksellä.

Se oli ensimmäinen kerta, kun tilaajamäärä väheni sitten vuoden 2011. ja silloin Netflix oli aivan erilainen yhtiö, joka oli vasta siirtymässä postipakettien lähettelystä suoratoistoon.

Vuoden toisella neljänneksellä Netflixiltä katosi Yhdysvalloissa 130 000 tilaajaa. Netflix piti asiakaskadon syynä alkuvuodesta tapahtunutta hinnannousua ja sitä, että toisella neljänneksellä ei tullut riittävästi mielenkiintoista uutta katsottavaa.

Netflixin johto halusi ikävien uutisten yhteydessä kääntää huomion Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Muualta maailmasta tuli toisella neljänneksellä 2,7 miljoonaa uutta tilaajaa, joten kokonaisuutena yhtiön tilaajamäärä kasvoi reilusti.

Tilaajamäärän putoaminen kotimarkkinoilla oli kuitenkin ikävä signaali. Yhdysvaltain ulkopuolellakin kasvu jäi reilusti alle odotusten. Ei siis ihme, että yhtiön osakekurssi laski yli kymmenen prosenttia uutisen julkistamisen jälkeen. Netflixin bisnesstrategia perustuu jatkuvaan kasvuun, joten uutinen oli siksi erityisen huono.

Jos Yhdysvalloissa takkuaa, on siis haettava lisää kasvua sieltä, missä on paljon potentiaalia. Kiinan markkinoille pääsy on osoittautunut hankalaksi, joten Netflix on kääntänyt katseensa toiseen väkirikkaaseen maahan, Intiaan. Sinne on suunnattu ainakin viisi alkuperäistuotantoa, joiden toivotaan keräävän katsojia myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Euroopassa on jo merkkejä siitä, että paikalliset alkuperäissarjat menestyvät. Saksalainen How to Sell Drugs Online (Fast), tanskalainen The Rain ja ruotsalainen Quicksand – Suurin kaikista ovat Netflixin ilmoituksen mukaan saaneet 12–15 miljoonaa katselukertaa kukin, joten niitä selvästi katsotaan muuallakin kuin sarjan tuotantomaassa.

Mutta jos tilaajamäärä ei kasva odotetusti, ja budjetit ovat tunnetusti valtavia, niin aikooko Netflix jatkossa tiukentaa rahahanoja? Tälle vuodelle on varattu käsittämättömät 15 miljardia dollaria oman sisällön tekemiseen. Ainakin on viitteitä siitä, että rahojen käyttämistä aletaan miettiä tarkemmin. Kesällä uutisoitiin, että Netflixin sisältöjohtaja ja elokuvamoguli Ted Sarandos oli ottanut J.C. Chandorin ohjaaman Triple Frontierin esimerkiksi liian kalliista tuotannosta.

Armeijan erikoisjoukoista kertovan elokuvan pääosassa on Ben Affleck ja tukku muita tähtiä, ja se maksoi tiettävästi 115 miljoonaa dollaria. Triple Frontier sai kuitenkin keskinkertaiset arviot ja näytti jäävän vähälle huomiolle. Sarandos myöhemmin korjaili sanomisiaan ja kertoi, että yhtiö on ylpeä elokuvasta ja sillä on ollut mukavasti katsojia. Silti on selvää, että Netflix ei voi tehdä jättibudjetin elokuvia, jos ne menevät ohi sekä suurelta yleisöltä että kriitikoilta.

Martin Scorsesen ohjaamalta The Irishmanilta odotetaankin paljon. Robert De Niron ja Al Pacinon yhteen tuova mafiaelokuva on maksanut tiettävästi 150 miljoonaa dollaria, ja siitä odotetaan isoa tapausta. The Irishmanista onkin ehkä tulossa vedenjakaja, joka näyttää suunnan, mihin Netflixin elokuvatarjonta on menossa. Elokuvafaneille olisi tärkeää, että Adam Sandler ei olisi Netflixin ainoa vetonaula.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:
Netflix nosti hintoja, ja siihen on yksi selkeä syy