Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä

Onko Robert De Niro aikamme suurin elokuvanäyttelijä?

Minun mielestäni on. Nuori Vito Corleone elokuvassa Kummisetä osa II, Taksikuskin Travis Bickle ja Kuin raivo härkä -elokuvan Jake La Motta ovat voimakkaimpia ja intensiivisimpiä roolitöitä, mitä on valkokankaalla nähty.

Mikä sitten tekee De Nirosta niin suuren? Yksi vastaus on hänen täydellinen omistautumisensa rooleihin. Tunnetuin esimerkki on varmaan Jake La Mottan rooli, jota varten hän lihotti yli 20 kiloa ja opetteli nyrkkeilemään kuin ammattilainen. Taksikuskin pääroolia varten hän ajoi viikkoja taksia New Yorkissa.

De Niro on käyttänyt metodinäyttelemisenä tunnettua menetelmää, josta myös Marlon Brando ja Al Pacino tunnetaan. Nykyään tuntuu, että metodinäytteleminen tarkoittaa, että toimintaroolia varten treenataan punttisalilla tai sotaleffaan valmistaudutaan harjoitteluleirillä. De Niron tapauksessa kyseessä on kuitenkin muutakin kuin fyysinen muutos. Prosessissa hän menee sisälle roolihahmoihinsa myös ajatusten ja tunteiden tasolla, ja lopputuloksena on nähty monia unohtumattomia elokuvarooleja.

Vuonna 1974 ilmestynyt Kummisetä osa II oli De Niron suuri läpimurto. Muistan kun se tuli teattereihin, mutta en kuitenkaan nähnyt sitä vielä 1970-luvulla. Vuonna 1976 ilmestyneen Taksikuskin näin aika tuoreeltaan. Se taisi olla vuonna 1978, sillä yleensä kesti aikansa ennen kuin uudet elokuvat ehtivät kotipaikkakuntani elokuvateatteriin. Olin siis 11- tai 12-vuotias, eli aivan liian nuori katsomaan alle 18-vuotiailta kiellettyä väkivaltaista elokuvaa. Päällimäiseksi siitä jäivätkin mieleen järeät aseviritelmät ja irti ammutut sormet. Vasta paljon myöhemmin tajusin Taksikuskin hienouden ja miten hyvä De Niro oli.

Michael Ciminon ohjaama Kauriinmetsästäjä (1978) on ehkä minulle merkittävin De Niro -elokuva. Tosin sen näyttelijöitä suurimman vaikutuksen teki Christopher Walken. En kuitenkaan voisi kuvitella ketään muuta Michaelin rooliin kuin De Niroa. Hän antoi Kauriinmetsästäjälle kasvot.

Ehkä olen tässä asiassa vähemmistössä, mutta minusta De Niron paras roolityö on Brian De Palman Lahjomattomien (1987) Al Capone. Capone on väkivaltainen ja julma gangsteri, mutta De Niro ei tehnyt roolihahmosta yksiulotteista konnaa. De Niron Caponessa on myös erikoista charmia ja huumorintajua, mikä paljastuu jo elokuvan alussa, kun Capone on parturin tuolissa haastateltavana. Hän on kuin petollinen poliitikko, joka saa kansan puolelleen, mutta vain hetkeksi. Gangsterien kokouksessa humoristinen seuramies muuttuu raivokkaan väkivaltaiseksi tappajaksi, mikä tekee baseball-kohtauksesta niin shokeeraavan.

De Niro on jo 70-vuotias mutta näyttelee edelleen. Hän on tosin viime vuosina ollut enemmänkin tuottelias kuin taiteellisesti kunnianhimoinen. Kuka on nähnyt elokuvat Stone (2011), Being Flynn (2012) tai Killing Season (2013)? Aika harva, sillä ne ilmestyivät meillä suoraan dvd:lle huomiota herättämättä. Ne elokuvat jotka ovat tulleet teattereihin, kuten Yhdet häät ja kolme anoppia (2013) tai Mafiaperhe (2013), ovat olleet aika kamalia.

Miksi De Nirolle ei enää tarjota kunnon rooleja? Vai tekeekö hän elokuvia enää vain rahan takia. En tiedä vastausta, mutta onneksi aina välillä tulee valopilkkuja kuten Unelmien pelikirja, jonka nähtyään ymmärtää De Niron kyvyt. Ikääntyneistä nyrkkeilijöistä kertova Legendat kehässä (Grudge Match) ei ollut elokuvana kummoinen, mutta eniten pidin siinä De Niron roolihahmosta. Toista päähenkilöä esittävä Sylvester Stallone haluaisi selvästi pysytellä ikuisesti Rockyna, mutta De Niron olemus on sellainen kuin pitääkin: eläkeikäinen äijä, joka ei epätoivoisesti yritä näyttää huippukuntoiselta nyrkkeilijältä. De Niro on uskaltanut jättää Jake La Mottan roolihahmon taakseen, ja sitä minä arvostan.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edelliset kolumnit
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä