Etsi
Goddess-nimisessä pätkässä Gal Gadotin Wonder Woman taistelee tulella tulta vastaan. Noin niin kuin kuvaannollisesti.
Stephen Kingin kirjoista riittäisi materiaalia uusiinkin leffoihin, mutta jostain syystä studiot haluavat uudelleenlämmittää vanhoja klassikoita.
Wonder Womanin ensi-ilta on kesäkuun 2. päivä. Siihen on enää vain hieman yli kuukausi. Siitä huolimatta tuttua amazonitarta ei nähdä vielä oikeastaan missään.
Michael Mantenuto tunnetaan roolistaan Kurt Russellin tähdittämässä lätkäleffa Miraclessa.
Vuosikausia kestäneen kehityslimbon ja spekulaation jälkeen näyttäisi vihdoinkin siltä, että Masters of the Universe -reboot on saanut oikeita taikavoimia avukseen.
The Crossing -lyhäri antaa esimakua tulevasta Alien: Covenantista.
Parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon klassisesta Uhrilampaat-elokuvasta voittanut Jonathan Demme on kuollut.
Ei tarvitse huolestua. Juttu ei varsinaisesti sisällä spoilereita, koska James Gunn ei paljasta hahmon nimeä.
Action-legenda Sylvester Stallone nähdään Guardians of the Galaxy Vol. 2:ssa melko isossa roolissa, josta voi päätellä yhtä ja toista.
Hollywood-könsikäs Tom Hardy on hauska mies. Hän on myös todellinen supermies.
Marvelin ja DC:n välinen kilpailu on jatkunut jo vuosikymmeniä. Ennen tapeltiin sarjismaailman puolella, nykyään leffauniversumeissa.
Avatarit ovat saaneet ensi-iltapäivänsä jo melko hyvissä ajoin. Avatar 5:n ensi-ilta on nimittäin varmistettu vuodelle 2025. Toivottavasti ei nyt vaan tulisi mitään esteitä.