Gal Gadotin Wonder Woman on ensimmäinen supersankaritar, joka saa oman elokuvansa. Se on aika iso juttu. Wonder Woman on nimittäin ollut hahmona olemassa jo yli 75 vuotta.
Wonder Woman on kuitenkin jostain syystä hylätty animaatioihin, televisioon ja muihin pikkurooleihin. Teräsmies ja Batman ovat saaneet omia leffojaan jo vuosikymmenien ajan.
Olitko muuten edes tietoinen siitä, että WW-leffa on tulossa jo kuukauden päästä? Jos et, niin et ole varmasti myöskään ainoa ihmettelijä. Warner Bros. on jostain syystä jättänyt leffan markkinoinnin minimiin Yhdysvalloissa (ja täten myös muualla maailmassa), vaikka hahmo on yksi ikonisimmista koko sarjiskaanonissa. Hypen pitäisi virrata kuin taivaan mannan Egyptissä ja siman Valhallassa.
Kun Suicide Squad -leffa oli tulossa, sitä markkinointiin aivan kaikkialla. Mainoksia nähtiin luultavasti aina Uranuksessa asti. Pahishahmot olivat joka paikassa. Kaikki tiesivät, että Harley Quinn ja Jokeri ovat saamassa oman leffansa. Kun tarkastelee alla olevaa kuvaa Warner Bros. -studion Youtube-soittolistalta, ei voi kuin ihmetellä mitä on tekeillä. Vasemmalla on Wonder Womanin videot ja oikealla Suicide Squadin.
Warner Bros. on julkaissut vain kolme traileria ja kaksi pikkupätkää kuukautta ennen yhden suurimman supersankarinsa ensimmäistä elokuvaa. Suicide Squadilla oli samassa ajassa kolme traileria, neljä tv-spottia, lippujen ennakkomyyntivideo sekä jokaisen hahmon esittelyvideo. B-luokan rosmoille on annettu aika paljon enemmän mainosaikaa verrattuna ikoniseen supersankarittareen.
Samaan aikaan vasta marraskuussa ensi-illassa olevalla Justice Leaguella on jo kuusi videota. Yksi traileri ja viisi ”tapaa leffan tiimi” -esittelyvideota.
Saman huomaa myös krääsämarkkinoilla. Funko Popsilla on vain muutama Wonder Woman -leffaan pohjautuva keräilyhahmo, muut perustuvat sarjiksiin. Suicide Squadilla on taas satoja eri tuotteita eri valmistajilta. Keräilykrääsän valmistajat saavat studioilta ennakkomateriaalia kuukausia ennen elokuvan ensi-iltaa, jotta kaikki keräilykama olisi valmista julkaisua varten. Kaikesta päätellen Warner Bros. ei ole tarjonnut erityisen paljon ennakkomateriaalia keräilytavaravalmistajille.
Mitä on siis tapahtumassa? Miksi Warner Bros. ja DC ovat ottaneet näin hiljaisen linjan? Vastauksen näihin kuumottaviin kysymyksiin saamme kesäkuussa.
Alla Wonder Womanin traileri.
Lähde: Uproxx