Ollako vai eikö olla Batman, siinä pulma – Ben Affleckin jatkosta huhuillaan jälleen

Seuraava kannattaa ottaa sopivan natriumkloridimäärän kera. Huhut ovat huhuja, mutta ikävän usein nämä DC-kuiskailut ovat osuneet jotakuinkin kohdilleen.

14.2.2017 13:52

DC:llä ja Warner Bros. -studioilla ollaan varmasti jo hiukan huolissaan tulevasta. Huhut Ben Affleckin ohjaajapestistä osoittautuivat oikeiksi ja Affleckin tilalle pestattiin Matt Reeves ohjaamaan Batmanin soololeffa.

Siitä saakka on huhuiltu leffan käsikirjoituksen tilasta. Se on ainakin jo kertaalleen kirjoitettu uusiksi, mutta vastikään uutisoitiin vielä uudesta uudelleenkirjoituksesta. Samoihin aikoihin alkoivat levitä myös huhut siitä, että Affleck jättäisi Batman-hahmon kokonaan taakseen.

Collider Movie Talk -podcastin toinen juontaja, John Campea, kertoi kuulleensa kolmesta eri sisäpiirilähteestä uusia tietoja tilanteesta. Campea mainitsee kuitenkin, että kannattaa ottaa huhut massiivisen suolamäärän kera. Sanoma oli kuitenkin seuraavanlainen:

– Jokainen heistä sanoi minulle, että Affleck haluaa projektista ulos. Hän ei halua olla Batman. Minulle kerrottiin myös Affleckin keskustelleen Warner Bros. -studion pomojen kanssa asiasta, jotta hän voisi poistua projektista. Jos he eivät päästä häntä ulos, tulee The Batman olemaan viimeinen kerta, kun näemme hänet Batmanina.

Campea kuitenkin toteaa heti perään, ettei ole aiemmin onnistunut kovin hyvin vuotojen suhteen. Huhuja ei kannata pitää totena ainakaan vielä.

Mutta jos ylläoleva kuitenkin pitää paikkansa, pyrkii Warner Bros. palkkaamaan uuden Batmanin mitä pikimmiten. Batmania ei vain voi tappaa ulos koko universumista, niin tärkeä hahmo heille on.

Jos Affleck on mukana The Batmaniin asti, se olisi jo hänen neljäs Batman-elokuvansa. Viides, jos huhut cameosta Wonder Womanissa pitävät paikkansa.

Seurataan tilannetta.

Lähde: CinemaBlend

Lisää luettavaa