Stephen Kingin yliluonnollinen kauhuklassikko tulee (taas)! Ohjaajana Oscar-voittaja

Stephen Kingin kirjoista riittäisi materiaalia uusiinkin leffoihin, mutta jostain syystä studiot haluavat uudelleenlämmittää vanhoja klassikoita.

28.4.2017 11:12

Oscar-voittaja Akiva Goldsman on lyönyt jo jokin aika sitten hynttyyt yhteen kauhustudio Blumhousen kanssa. Blumhousen pomo Jason Blum julkisti eilen Overlook Film Festivaleilla Goldsmanin jatkavan vielä ainakin yhden elokuvan verran Blumhousen palveluksessa. Goldsmanin kauhuelokuva Stephanie sai maailmanensi-iltansa festivaaleilla.

Seuraavaksi elokuvaprojektiksi lupaillaan Stephen Kingin klassikkoa. Tulisilmä (Firestarter) on vuonna 1980 julkaistu yliluonnollisia elementtejä sisältävä kauhuromaani. Kirjasta tehtiin vuonna 1984 melko heikko elokuva nimeltä Tulessa syntynyt. Sen ohjasi Mark L. Lesterja sen pääosassa oli pikkuinen Drew Barrymore.

Goldsman on ollut aiemmin tuottamassa Blumhouselle neljä elokuvaa. Paranormal Activity 2, 3 ja 4 sekä hän toimi myös Stephanien tuottajana.

Blumhouse jatkaa todellisena kauhun superstudiona. Studio on tienannut jo melkein 500 miljoonaa dollaria tänä vuonna Splitillä ja Get Outilla. Leffojen kustannukset olivat yhteensä vain 15 miljoonaa dollaria. Siinäpä sitä voittomarginaalia konsanaan.

Goldsman on myös ollut kirjoittamassa Kingin The Dark Toweria, jonka Sony julkaisee tänä kesänä.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa