Aatos ja Amine

/ / GENRE ENSI-ILTA 09.08.2019 TÄHDET

Aikuisia aiheita lasten silmin tutkivan dokumentin päähenkilöt hurmaavat, vaikka se onkin kiinnostuneempi kysymyksien esittämiseen kuin vastausten hakemiseen.

Brysselin köyhimmällä ja monikulttuurisimmalla alueella Molenbeekissa asuvat kuusivuotias suomalaissyntyinen Aatos ja hänen paras kaverinsa, saman ikäinen Amine, sekä heidän perheensä. Muslimivaltainen belgialaislähiö nousi muutama vuosi sitten julkisuuteen ”jihadismin kotipaikkana”, kun poliisi teki Brysselin terroristi-iskun jälkeen turvatarkastuksen alueelle. Poliisi löysi sieltä lopulta 51 terrorismiin yhdistettävissä olevaa ryhmittymää.

Reetta Huhtasen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva tarjoaa melko autenttisen tuntuisen ja hienosti kuvatun näkemyksen lapsen elämästä median vaaralliseksi luokittelemalla asuinalueella. Elokuvan kuvaukset alkoivat jo ennen iskuja. Iskut tapahtuivat kesken elokuvan teon, joten myös tarina muuttui samalla. Miten oikean elämän kauhut vaikuttivat lasten elämään?

Aatoksen ja Aminen arki vaikuttaa ainakin kameran linssin takaa tarkasteltuna aivan normaalilta: lapset tutkivat hämähäkkejä, pelaavat jalkapalloa, leikkivät supersankareita ja pohtivat mustien aukkojen salaisuuksia. Puhetta kaksikolla riittää kuin papupadoilla, ja keskusteluja käydään milloin mistäkin elämää suuremmasta aiheesta. Samalla leikkien lomassa, kuin sivulauseissa, nähdään tukevasti aseistautuneita sotilaita valvomassa alueen turvallisuutta, panssaroituja ajoneuvoja, ISISin vastaisia mielenosoituksia ja eri näköisiä aikuisia päivittäisissä puuhissaan.

Aatos haluaa kuitenkin löytää jumalan, koska Aminella on jo Allah elämässään. Aatos käy äitinsä kanssa läpi liudan jumaluuksia, mutta ei oikein tunnu löytävän omaansa. Äiti kertoo iltasaduissa muun muassa kreikkalaisista jumalista. Jumaltarinat nivoutuvat lopulta pojan leikkeihin ja koulumaailmaan saakka. Aatoksen toinen kaveri Flo taas antaa mielenkiintoisen ja uudenlaisen näkökulman: jumaliin uskovat ihmiset käyttäytyvät hänen mielestään tosi kummallisesti.

Aatos ja Amine on lämmin kuvaus lapsen arjesta vaaralliseksi luokitellussa lähiössä, joka ei kuitenkaan lapsen silmien tasolta tarkasteltuna kovin vaaralliselta vaikuta. Dokumentti kysyy monia isoja kysymyksiä, mutta ei oikeastaan vastaa niihin, vaan jättää katsojalle pohdinnan varaa. Dokumentti kertoo siitä puhtaasta naiiviudesta, täydestä luottamuksesta, ennakkoluulottomuudesta, joka pelkästään lapsilta löytyy. Lapsille jokainen päivä on uusi mahdollisuus seikkailulle ja ihmeellisille asioille.

Dokumentista paistavat kuitenkin läpi sen kohderyhmät: lapset ja nuoret sekä heidän nuoret vanhempansa. Dokumentti ei uskalla näyttää aivan niitä rankimpia aiheita, vaan jättää loppuvaikutelman sadunomaiseksi, etäiseksi. Toisaalta eipä näin nuoria lapsia tarvitse kaikille julmuuksille altistaakaan. Eikä suora kantaaottavuus elokuvan ajatus olekaan. Aatos ja Amine on myös osa tällä hetkellä käynnissä olevaa yhdenvertaisuuskampanjaa.