The Amazing Spider-Man 2

24.4.2014 12:23
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.04.2014

Tässä taas yksi supersankarista kertovan elokuvasarjan uudelleenkäynnistyksen jatko-osa. Romanttisella komedialla 500 Days of Summer debytoinut Marc Webb pääsi jo toisena pitkänä elokuvanaan tekemään ison budjetin Spider-Man-filmatisoinnin.

Pari vuotta sitten ilmestynyt The Amazing Spider-Man oli onnistunut supersankarielokuva, jonka valttikortteja olivat rennon humoristinen tyyli, komea visuaalinen ilme ja ennen kaikkea onnistuneet roolivalinnat. Andrew Garfield oli välittömästi kuin kotonaan Hämähäkkimiehen roolissa, ja Gwen Stacyn rooliin valitun Emma Stonen kanssa kemia toimii erinomaisesti.

Webb käynnistää kakkososan vauhdikkaalla taustakertomuksella. Spider-Manin isä Richard Parker äänittää videolle viestin, jolla hän selittää katoamisensa. Seuraa lentokoneeseen sijoittuva näyttävä toimintakohtaus, josta tulee hieman mieleen Yön ritarin paluu.

Dramaattisen alun jälkeen siirrytään kepeämpiin tunnelmiin, mutta toiminnallinen ote säilyy. Spider-Man tuntuu olevan omassa elementissään jahtaamassa venäläisrikollista nimeltä Aleksei Sytsevich (Paul Giamatti), joka on varastanut rekallisen plutoniumia. Sytsevich tulee myöhemmin takaisin käyttäen nimeä Rhino, mutta siinä välissä kuvaan astuu mukaan OsCorpin insinööri Max Dillon (Jamie Foxx), jolla tuntuu olevan pakkomielle Spider-Mania kohtaan. Max joutuu outoon onnettomuuteen, ja hänestä tulee sähkövoimalla toimiva supersankarin vihollinen nimeltä Electro.

Ja jotta Spider-Manilta ei puuttuisi tekemistä, lapsuudenystävä Harry Osborn (Dane DeHaan) on tullut takaisin nähdäkseen vielä kerran kuolemaisillaan olevan isänsä, OsCorpin perustajan Norman Osbornin (Chris Cooper). Pojalla on sama perinnöllinen sairaus, ja sen voi parantaa vain Spider-Man.

Tarinassa on useita päällekkäisiä juonikuvioita, ja se onkin elokuvan ongelma. The Amazing Spider-Man 2 sisältää niin paljon henkilöitä ja tapahtumia, että kaikki ei tunnu mahtuvan mukaan, vaikka elokuva kestää reilusti yli kaksi tuntia. Sama vika tuntuu olevan kaikissa supersankarielokuvissa: kokonaisuutta ei saada mahtumaan alle kahteen tuntiin, ja katsojalta puutuu pakarat.

Toinen elokuvan ongelma on Electroa esittävä Jamie Foxx. Hän on harvinaisen epäuskottava nörttimäisenä insinöörinä, eikä roolihahmon sähköinen muodonmuutos pelasta asiaa. Dane DeHaan sen sijaan on loistava valinta Harry Osbornin ja Vihreän menninkäisen rooliin.

Visuaalisesti The Amazing Spider-Man 2 näyttää komealta. Hämähäkkimiehen leiskautukset kaupungin yllä ovat upeaa katsottavaa. Tosin monet toimintakohtaukset näyttävät videopelimäisiltä ja liian selvästi tietokoneella luoduilta.

Monista puutteista huolimatta elokuvasta jää kuitenkin positiivinen maku, ja se on Andrew Garfieldin ansiota. Hänestä näkyy koko ajan, että hän ei ota roolihahmoaan liian vakavasti. Hän on juuri sellainen kuin Spider-Manin pitää olla: välillä epävarma ja itseään etsivä nuorukainen, välillä supervoimistaan hullaantuva nuori seittisankari.

Jussi Huhtala

 

The Amazing Spider-Man 2 -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa