Kolme vuotta sitten julkaistu Angry Birds -elokuva oli varsin iloinen yllätys. Se oli hervottoman hauska, sympaattinen ja söpö. Jokin on kuitenkin mennyt pahasti mönkään jatko-osaa tuottaessa. Kaikki se maagisuus, joka teki aiemmasta osasta niin hienon ja hauskan leffakokemuksen loistaa poissaolollaan. Jäljellä ovat vain vitsit, jotka useammin vain nolostuttavat.
Jos aikaisempi Angry Birds -elokuva tuntui liian nopeatempoiselta, niin tämän kanssa ei ole mitään toivoa. Elokuva tuntuu kokonaisuudessaan vain isolta sekavalta toimintaosuudelta, johon on upotettu mukaan ”hauskaa” läpänheittoa. Tämän johdosta esimerkiksi kaikenlainen hahmorakentelu jää hoitamatta.
Elokuvassa on kaksi eri tarinaa, jotka ovat hämmentävän irrallisia toisistaan. Ainoa yhdistävä tekijä onkin se, että molemmissa on lintuja ja possuja. Kahdesta tarinasta ensimmäisessä on pääosassa viime elokuvasta tuttu jengi, ja muutama uusi tuttavuus. Tämä on elokuvan selkeä pääjuoni. Toisessa tarinassa uudet hahmot, pikkulinnut, leikkivät linnunmunilla. Mitä ja miksi? Ei hätää, sitä ei selitetä. Todellisuudessa elokuva ei jää selittelemään oikeastaan yhtään mitään.
Kuten jo aiemmin mainittiin, elokuva rakentuu hölmöjen vitsien ympärille. Onneksi edes osa niistä saa hymyilemään, sillä muuten elokuva olisi ollut vielä kamalampi kokemus.
Parasta elokuvassa on englanninkielinen ääninäyttely, joka tuntuu kuitenkin harmillisen tasapaksulta ja intohimottomalta, aivan kuin näyttelijätkin tietäisivät, millaiseen roskaan heidät on kiinnitetty.
Loppujen lopuksi alkaa vain harmittaa, sillä elokuvalla olisi ollut potentiaalia olla todella paljon parempi, kuin mitä se nyt on.