Apinoiden planeetan synty

11.8.2011 23:56
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 12.08.2011

Nimikin jo kertoo, että Apinoiden planeetan synty on esiosa jo vuonna 1968 alkaneelle Pierre Boullen romaaniin perustuvalle elokuvasarjalle.

James Francon esittämä tiedemies Will Rodman etsii parannusta Alzheimerin tautiin ja käyttää tutkimuksissaan koe-eläiminä apinoita. Willin oma isä sairastaa Alzheimerin tautia, joten asia on Willille tärkeämpi kuin mikä tahansa tutkimustyö.

Keskeiseen rooliin nousevaa Caesar-apinaa esittää digitaalisesti muokattu Andy Serkis, joka on tehnyt samalla tekniikalla myös Klonkun ja King Kongin roolit.

Caesar ja muut digitaaliset apinahahmot ovat hämmästyttävän eläviä ja sielukkaita. Franco ja eläinlääkärin roolissa nähtävä Freida Pinto (Slummien miljonääri) jäävätkin heidän varjoonsa. Willin isää esittävä John Lithgow tekee ihmishahmoista parhaan roolin.

Elokuvan alkupuoli etenee rauhallisesti, mutta se ei tarkoita että elokuva olisi tylsä – pikemminkin päinvastoin. Ohjaajaksi valittu britti Rupert Wyatt on melko tuntematon mutta herätti huomiota esikoispitkällään, vankiladraamalla The Escapist (2008). Hän on tehnyt tyylikkään ratkaisun ja malttanut antaa tilaa kiintoisalle syntytarinalle ennen kuin päästään elokuvan jälkipuolen toiminnallisempiin osuuksiin.

Apinoiden planeetan synty hakkaa mennen tullen Tim Burtonin vuoden 2001 Apinoiden planeetta -filmatisoinnin, ja sen voi kevyesti nostaa tämän vuoden parhaiden Hollywood-elokuvien joukkoon.

Apinoiden planeetan synty -elokuvan traileri

Filmtrailer.com

Lisää luettavaa