Aurora

Stereotypioita päälaelleen kääntävä draamakomedia onnistuu välttämään puskafarssin sudenkuopat.

24.1.2019 15:40
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.01.2019

Miia Tervon ensimmäinen pitkä elokuva Aurora poikkeaa kotimaisesta komediamassasta positiivisesti komean näköisellä kuvausjäljellään ja miellyttävällä rosoisuudellaan. Tervo on palkittu koti- ja ulkomailla lyhytelokuvistaan Santra ja puhuvat puut, Lumikko sekä Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia – erityislaatuisen lahjakkuuden näkee selvästi myös kokopitkässä elokuvassa.

Rovaniemeläinen Aurora (Jussi-palkittu Mimosa Willamo) on syrjäytymisvaarassa oleva, kauneushoitolassa työskentelevä nuori nainen. Hänen elämänsä sisältö koostuu lähinnä kännäämisestä kavereiden kanssa, rikkauksista ja hyvästä elämästä unelmoinnista sekä huonossa itsetunnossa ja itseinhossa kieriskelemisestä. Aika tavallista lähiömeininkiä siis. Elämä ei ole koskaan ollut kovin ruusuista: isä on alkoholisti ja kämppäkin lähtee alta. Eräällä juopottelureissullaan Aurora törmää nakkikioskilla Darianiin (Amir Escandiari), joka muuttaa Auroran elämän suunnan.

Kahdeksanvuotiaan tyttärensä kanssa Suomeen saapuneen Darianin on päästävä naimisiin, jotta saisi oleskeluluvan. Epätoivoinen mies kosii Auroraa, johon nuori nainen ei tietenkään suostu. Akuutista rahapulasta kärsivä Aurora lupautuu kuitenkin järjestämään miehelle vaimon, vaikka helppoahan se ei tule olemaan. Erilaisten kommellusten jälkeen monen ihmisen elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Tervo myllertää esikoisellaan myös ennakkoasenteiden maailmaa uuteen uskoon. Olemme jo vuosikymmenten ajan tottuneet näkemään elokuvissa suomijuntteja leijonakoruissaan ja verkkareissaan. Näihin elämänkoulun kliseehahmoihin normaalisti yhdistetyt mielikuvat rasismista, epäluuloista ja ennakkoasenteista ovat kuitenkin jo itsessään asenteellisia ja negaatioilla ladattuja luonnehdintoja tästä ihmisryhmästä. Oli se sitten oikein tai ei, ovat elokuvien stereotypiat kuitenkin loppumaton huumorin lähde.

Aurorassa tätä tutun rasistista hahmoa näyttelee tummaihoinen Chike Ohanwe, jonka isä on nigerialainen. Rajoja reilumman puoleisesti rikkova Juha-hahmo saattaa jopa herättää närää tietyissä katsojissa, sen verran railakkaasti totuttu stereotypia käännetään päälaelleen.

Juhan vaimo Tiina (Ria Kataja) on töissä vastaanottokeskuksessa, johon Darian on sijoitettu. Tiinan käy sääliksi pikkutyttöä, joten hän majoittaa kaksikon kotiinsa. Juha ei tietenkään muuttuneista olosuhteista pidä ja epäilee Dariania muun muassa rikolliseksi. Rasismihan ei todellisuudessa katso ihonväriä, ja kerrankin joku uskaltaa sanoa sen ääneen. Rohkeaa.

Leffan huumori on paikoittain rankkaa ja tapahtumat ovat osittain myös melko rajuja. Auroraa voikin luonnehtia jopa kevyen inhorealistiseksi. Se on myös yllättävän hauska. Tervo onnistuu käsikirjoituksessaan välttämään puskafarssien syvimmät ansakuopat. On helppo kehua Auroraa yhdeksi vuoden parhaimmista kotimaisista elokuvista, kun kaiken kruunaavat vielä Lapin komean koruttomat talvimaisemat.

 

Aurora -elokuvan traileri

Lisää luettavaa