Be Kind Rewind

28.3.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Michel Gondryn omintakeinen ja sympaattinen komedia kahden kaveruksen epätoivoisesta yrityksestä pelastaa rähjäinen videovuorkaamo kuvaamalla vuokraamon kaikki elokuvat itse uusiksi.

    Oscar-voittaja Michel Gondryn (Tahraton mieli) uusin ohjaus ja käsikirjoitus Be Kind Rewind on perusajatukseltaan niin pöhkö, että se kuulostaa hyvältä. Mutta kuten Gondryn edelliset työt todistavat, miehen kieroon kasvanut mielikuvitus on pystyvä tuottamaan uniikkia ja kiehtovaa kerrontaa.

    Be Kind Rewind on kertomus herra Fletcherin (Danny Glover) rähjäistä videovuokraamoa hoitavasta Mikesta (Mos Def) ja hänen häiriintyneestä ystävästään Jerrystä (Jack Black). Jerry kuvittelee läheisen voimalaitoksen sulattavan hänen aivojaan ja päättää tehdä yhden miehen sabotaasin. Voimalaitos kuitenkin iskee takaisin ja Jerryn aivot magnetisoituvat rytäkässä niin, että hänen läheisyydessään videovuokraamon joka ikinen videonauha pyyhkiytyy tyhjäksi.

    Luovalla hulluudella siunattu kaksikko keksii loistoajatuksen korjata tapahtunut ennen herra Fletcherin lomalta paluuta, ja päättää korvata tyhjät videot omilla kuvaamilla versioillaan – olettaen, etteivät asiakkaat huomaa eroa. Lyhyessä ajassa heidän ”ruotsitetut” videonsa herättävät ihmisten kiinnostuksen niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä.

    Be Kind Rewindissa on selkeästi kaksi puolta: toinen on luovan kaistapäinen ja ihanan energinen elokuvatuotanto, joka käyttää hyväkseen kaikkea käteen sattuvaa muistuttaen Science of Sleepin kartongista ja langanpätkistä rakennettua unimaailmaa. Kyytiä saavat niin Ghostbusters, Rush Hour 2 kuin Leijonakuningaskin, ja katsojan mieltä jää kaivertamaan toive nähdä oikeastikin nämä hulvattomat versiot.

    Elokuvan vakavampi, mutta myös heikompi puolisko on sinänsä sympaattinen taustatarina paikallisesta musiikkilegenda Fats Wallerista ja hänen syntymäkotinaan pidetystä, purku-uhan alla olevasta rakennuksesta sekä pienen videopuodin taistelusta suuria dvd-firmoja vastaan. Tämä osuus tuntuu kuitenkin Gondryn edellisten mielikuvituksellisten teosten jälkeen hieman keskinkertaiselta.

    Kaikenkaikkiaan viihdyttävä ja omintakeinen Be Kind Rewind on viehättävä hyvän olon elokuva, joka muistuttaa hyvän tahdon, läheisen yhteisön ja luovan mielikuvituksen tärkeydestä. Se tarjoaa lämpöisiä naurunhörähdyksiä lähinnä persoonaltaan totaalisen ärsyttävän Jerryn hahmossa. Jack Black onkin elokuvan liikkeellä pitävä voima muiden hahmojen tasapainottaessa kokonaisuutta seesteisemmällä ja maanläheisemmällä asenteellaan.

    Lisää luettavaa