Kauniisti kuvattu, dialogiltaan satiirinen Belle epoque-draama vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhteesta on ravintoa sekä sielulle että silmälle.
Stephen Frearsin ohjaama, parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin 1989 voittanut 1700-luvun Ranskaa kuvaava Valheet ja viettelijät toi Michelle Pfeifferille hänen ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Ranskaan sijoittuu myös Frearsin, Pfeifferin ja käsikirjoittaja Christopher Hamptonin tämänkertainen yhteistyö, pukudraama Chéri, joka perustuu ranskalaisen Coletten 1920-luvulla kirjoittamiin romaaneihin.
Belle epoqueksi kutsuttu aika ennen maailmansotia oli röyhelövaatteiden valtakautta, jolloin kaikki kaunis ja ylellinen oli tavoiteltua. Kurtisaanit olivat näkyvä ja arvostettu osa yhteiskuntaa, ja heistä menestyneimmät elivät yltäkylläistä elämää jalokivien ja oman palveluskunnan keskellä.
Chéri on nimestään huolimatta tarina Leasta (Pfeiffer), ikääntyvästä kurtisaanista, joka on elämässään kokenut kaikenlaista rakkautta, mutta ei sitä oikeaa. Lea on vuosistaan huolimatta menestyvä ja kaunis, mutta kauneudellaan itsensä elättävä nainen ei voi vuosien vaikutukselle mitään, ja suunnitelmissa siintääkin eläköityminen.
Lean elämä muuttuu, kun hänen vanha kollegansa Madame Peloux (ihastuttavan rääväsuinen Kathy Bates)
lähettää pilalle hemmotellun, silkistä ja helmistä pitävän 19-vuotiaan poikansa Chérin (Rupert Friend) Lean luo asumaan ja oppimaan tapoja. Kukaan ei osaa aavistaa, millainen vaikutus sillä on kaikkien elämään.
Kun Madame Peloux myöhemmin ilmoittaa järjestäneensä pojalleen hyvän avioliiton varakkaan perheen tyttären kanssa, Lea ja Chéri joutuvat punnitsemaan elämänsä
prioriteetteja uudelleen. Samalla he tajuavat, että heidän yhteiselonsa on vuosien saatossa muuttunut rakkaudeksi.
Ihana Pfeiffer on elokuvan sydän ikääntyvänä kaunottarena, joka nuoruuden viehkeyden vääjäämättömän katoamisen kautta joutuu vastakkain aikaisemmin tuntemattoman epävarmuuden kanssa. Kohtaaminen aidon rakkauden kanssa vasta kypsässä keski-iässä ja sen menetys saman tien nuoremmalle naiselle tekevät hänestä haavoittuvaisen taideteoksen ylellisessä kartanossaan. Pfeiffer tulkitsee herkällä tavalla maallisen kauneuden katoavaisuudesta kumpuavia tunteita, jollaisia varmasti jokainen nainen jossain elämänsä vaiheessa kokee.
Enkelinkasvoinen ja kaunis Friend Pfeifferin nuorena rakastajana tekee roolissaan vakuuttavaa työtä. Komediallista elementtiä tarinaan tuo Batesin esittämä
eloisa ja pulska matriarkka, jonka ystävällisyyteen verhoiltu kateus kauniimpaa kollegaansa kohtaan huokuu jokaisesta sanasta ja eleestä.
Visuaalisesti ihastuttavat ympäristöt ja kauniisti rajattujen kuvien käyttö antavat elokuvalle lisämaustetta. Ikääntyvän naisen haavoittuvaisuutta kuvaava tarina on kaunis tavalla, jota harvemmin käsitellään, ja se tekee elokuvasta naisvoimaa henkivän. Käsikirjoituksellisesti tarinan epilogi on täysin turha, mutta kokonaisuutena elokuva on silmälle miellyttävää katseltavaa, jossa koskettava romanttinen draama sekoittuu saumattomasti loistavan dialogin satiiriin.