Collateral Damage on yksi niistä elokuvista, joiden ensi-iltapäivää lykättiin rajusti syyskuisen terrori-iskun jälkeen. Elokuvalle oli budjetoitu Yhdysvalloissa varsin mittavaa tulosta, mutta kun helmikuussa elokuva sai viimein ensi-iltansa, ei se onnistunut saamaan tavoiteltuja katsojamääriä. Tämä voi tietysti johtua vielä traumaattisista muistoista, mutta on siihen ehkä vaikuttanut myös tämän elokuvan laatu.
[Collateral Damage]Gordon Brewer (Arnold Schwarzenegger) on urhea palomies, joka on täysin omistautunut perheelleen. Kuitenkin jo ennen alkutekstien loppua Gordonin vaimo ja tämän poika räjäytetään kuoliaaksi pommi-iskussa, joka oli kohdistettu Los Angelesissa Kolumbian edustustoon saapuvia virkamiehiä vastaan. Gordon näkee tapahtuman ja myös vilauksen sen tekijästä, joka pian tunnistetaan Claudio ”The Wolf” Perriniksi (Cliff Curtis).
Pahamaineinen terroristi toimii Kolumbian sissiliikkeen johdossa ja taistelee siellä hallituksen ja Yhdysvaltojen sotilasasiantuntijoita vastaan. CIA on kuitenkin varsin kädetön ja Wolf onnistuu pakenemaan takaisin kotimaahansa. Gordon Brewer masentuu pahasti menetyksen johdosta, mutta kun CIA ja viranomaiset eivät saa mitään aikaiseksi, ei hänen auta kuin ottaa terroristijahti omiin käsiin. Tässä vaiheessa elokuva viimeistään menettää vähäisen todellisuudentajunsa, mutta toisaalta kytkee päälle vähän kevyemmän seikkailuvaihteen. Seurauksena on paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kolumbian viidakoissa kaiken rytinän keskellä Gordon tutustuu myös Wolfin vaimoon (Francesca Neri), joka tuo elokuvaan siihen kaivattua piristystä ja myös ihan kiinnostavia juonenkäänteitä.
[Collateral Damage]Collateral Damagen on ohjannut Andrew Davis, joka on 80-luvun alusta saakka ohjannut ison kasan toinen toistaan tasapaksumpia toimintaelokuvia, kuten Steven Seagalin Under Siege ja Nico. Davis on liian rutinoitunut ohjaaja, joka päästää näyttelijät aivan liian helpolla. Toimintakohtaukset ovat pääsääntöisesti hyvin toteutettuja, mutta suvantovaiheissa ohjaus herpaantuu täysin. Näyttelijät katsovat usein toisiaan kysyvän näköisesti ja ehkä kiusallisin hetki koetaan Arnoldin ollessa surun murtamana sairaalassa. Elokuvan jaksotus on epätasainen ja jännitys lopahtaa usein ennen kun se on kunnolla ehtinyt alkamaankaan. Kokonaisuutena ihan perustoimintaa, joka on vähän kuin McDonaldsin hampurilainen. Se ei ole mikään ihmeellinen kokemus, mutta tiedät varmasti mitä saat.