Crawl

GENRE , , ENSI-ILTA 26.07.2019 TÄHDET

Hölmö eläinkauhu on yksi viime aikojen tehokkaimpia pelotteluleffoja, joka pakkaa tiiviiseen kestoonsa kaikki lajityypin elementit tehokkaasti ja mukaansatempaavasti.

Välillä kauhuelokuvien tapauksessa miettii, kumpi on ensin ollut tekijöiden mielessä: juoni vai leffan nimi. Sanana crawl viittaa ryömimiseen, mutta se tarkoittaa myös kroolia ja viittaa myös amerikkalaisten talojen alla olevaan tyhjään, putkille ja johdoille varattuun tilaan. Ja kappas, Crawl-elokuvassa kroolia harrastava opiskelijatyttö jää isänsä kanssa jumiin vanhan kotitalon perustuksiin, missä heitä vaanivat hirmumyrskyn myötä paikalle ryömineet alligaattorit!

Tuo tulee ilmi jo elokuvan trailerista, ja Crawl kuuluukin myös ns. konseptielokuviin, joissa ei yhden lauseen juonikuvauksen lisäksi ole muuta sisältöä. Trailerista on jätetty pois lähinnä hahmojen välistä kahden tyyppistä lätinää. Viihdyttävämpi niistä on vain toiminnalle sääntöjä antava höpöhöpö-luonnontiede á la ”dinosaurukset eivät näe liikettä”. Oikeastihan Labyrintti-elokuvista ja viimeisimmästä Pirates of the Caribbeanista tuttu Kaya Scodelario voisi kilpauimarin sijaan olla vaikka pikakirjoituksen maailmanmestari, sillä vedessä liikkuvaa alligaattoria vastaan ihminen jää lähtötelineisiin.

Vähemmän hauskaa on hahmojen välinen bondausläppä, joka saa epäilemään, että netissä on jokin ilmainen täytedialogikirjasto. Niin kuluneita ja typeriä ovat teennäisyydet, joilla osoitetaan, että erilleen ajautunut perhe edelleen rakastaa toisiaan ja tsempataan luovuttamassa olevaa selviytymistaistelijaa vielä yhteen voimanponnistukseen.

Nopeasti lamauttavat ja todennäköisesti kohtalokkaatkin ruumiinvammat menettävät merkityksensä, kun päähenkilöiden on pystyttävä kipittämään petoja karkuun. Ympärillä ulvova ja infrastruktuuria tuhoava hirmumyrskykin keskeyttää aina sopivasti riehumisensa, jotta he pystyvät liikkumaan ja puhumaan tyhmiä.

Mutta… Kaikesta edellä mainitusta huolimatta Crawl on aivan mielettömän toimiva ja viihdyttävä kesäpelottelu!

Veljekset Michael ja Shawn Rasmussen ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet yhdessä pari halpaa ja huonoa kummitteluelokuvaa, mutta selvästikin heidän kannattaa keskittyä kirjoittamiseen ja jättää ohjaaminen sen osaaville. Näin osoitti jo John Carpenterin The Ward (2011) ja nyt Alexandre Ajan Crawl.

Aja ei ehkä ole hienovaraisin kauhu- ja jännitysohjaaja, mutta hän osaa tehdä tehokasta ja mukaansatempaavaa elokuvaa. Crawl sisältää oman osansa säikytyksiäkin, mutta se ei rakennu vain böö-rääkäysten varaan. Hätkähdykset tulevat oikeasti mukavan odottamatta, ja ennemmin keskitytään päähenkilöiden yhä pahenevan pinteen ahdistukseen. Panokset kasvavat mukavaa vauhtia toivon ja epätoivon vuorotellessa hyvässä rytmissä.

Alligaattoreista saa irti mainiota eläinkauhua, sillä niiden esihistoriallinen ulkomuoto on todella pelottava, ja vielä pelottavampia ne ovat, kun niitä ei näe, vaikka tietää niiden uiskentelevan ympärillään. Scodelario ja turhan harvoin kiinnostavissa rooleissa nähtävä Barry Pepper esittävät eripuraisia isää ja tytärtä mukavalla yhteispelillä silloinkin kun joutuvat suoltamaan mitä juustoisinta tekstiä.

Kaavamainen Crawl ei nouse klassikoksi tai muokkaa uusiksi kauhuelokuvaa. Se valaa kuitenkin uskoa siihen, että oikeissa, kunnianhimoisissa käsissä höpsö ja entisessä itäblokissa halvalla tuotettu peruskauhukin voi toteuttaa lupauksensa sataprosenttiseksi ilman helppoja säikyttelyjä.